keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Goodbye 2015, welcome 2016!

Vuosi 2015 on saatu päätökseen. On perinteisen vuosikatsauksen aika. Kokonaisuutena voisin sanoa että harrastusvuosi oli tulosrikas, yllättävä ja ennen kaikkea tunteikas. Jatkan harrastamista juuri niin kauan kuin se herättää minussa suuria onnen tunteita. Sitten kun koirieni upeat saavutukset eivät saa minulta itkua tulemaan ja polvia pettämään alta niin sitten on aika vaihtaa harrastusta. Mutta vielä ei ole sen aika. Niin monet onnen kyyneleet olen tänäkin vuonna vuodattanut :) Ja mikä parasta, olen saanut vuodattaa niitä yhdessä upeiden ystävieni kanssa <3

FI TVA CIB&CIE&Pohj&Balt&Fi&Lt&Se(n)&No&Ee&Lv Mva Ee&Lv VMvaEuV-06 LtV-07 PMV-07-09 V-09-12 LvV-10 VV-12 HeW-13 HeVW-13-14 LvVV-14 Arcticfox's Diana "Elli"
Rakas mummeli. Se Once in the lifetime koira. The One And Only. Koira, joka on enemmän kuin koira. Helmikuussa kävimme hakemassa pienoisen tilastopoikkeaman näyttelyrivistöömme. Ellihän sai hylätyn. Eipä meidän maailmamme siihen kaatunut. Se on ollut vitsin aiheeni koko kuluneen vuoden, kuten silloin helmikuussa lupasin. Kuitenkin tein sen päätöksen että toukokuussa viikkoa ennen 11v synttäreitään Elli tekee elämänsä viimeisen kehäkierroksen Tampereen KV näyttelyssä. Ajatuksena, että otetaan nyt edes jokin muu kuin HYL viimeiseksi tulokseksi KoiraNettiin. Olisihan se toki ollut varsinainen kirsikka kakun päällä, mutta halusin kirsikan päälle vielä suklaakuorrutteen ;) Ja taisin saada hieman enemmän...
Tampereella Elli näytti vielä kerran nuoremmille kehän valtaamisen mallia ja vastoin kaikkia odotuksia oli vielä kerran ROP ja ROP-vet! Ja pääsihän se veteraanien BIS-kehässäkin yhdeksän parhaan joukkoon. Mummeli tosiaan tiesi miten sanotaan näyttävät hyvästit näyttelykansalle <3 Tuomari Helin Tenson kirjoitti yhden Ellin upeimmista arvosteluista; "Selvä sukupuolileima. Aivan uskomattomassa lihaskunnossa oleva 11v veteraani narttu. Ei voi muuta kuin nostaa hattua! Kaunis pää. Upeat korvat. Erinomainen ylä- ja alalinja. Erinomaiset kulmaukset. Erinomainen turkki. Upea häntä. Kerta kaikkiaan upeat liikkeet. Erinomainen esitys





Kiitos rakas tästä tähänastisesta yhteisestä unohtumattomasta matkasta, olet ja tulet aina olemaan maailman paras koira <3




CIB&Balt&Fi&Ee&Lv&Se&Lt Mva Lt VMva EeV-09 V-09 HeW-10 MV-14 Manusia's Olivia "Wiia"
Wiiaa piti hieman "säästellä" veteraanikehiä varten. En sitten tiedä kuinka hyvin siinä onnistuttiin, mutta hyvinhän tämäkin vuosi meni. Wiia kävi Suomen kehissä yhteensä yhdeksän kertaa, kerran se sai EH:n (ensimmäisessä veteraani kehässään) ja muuten se olikin sitten joko PN1 tai PN2. 3*ROP, 1*VSP, 3*ROP-vet ja todellisenä jätti yllätyksenä Seinäjoen KV näyttelyn BIS2-veteraani, minkä johdosta handleri tuskailee nyt iltapuvun hankinnan kanssa. Tuosta voitostahan saatiin nimittäin kutsu Veteran of veterans gaalaan, aivan huikeeta :) Kaksi ulkomaan reissuakin ikinuori muorimme teki. Norjan reissusta jäätiin tyhjin käsin, mutta nyt joulua edeltävällä viikolla kävimme Liettuassa, jossa Wiia oli molempina päivinä ROP&ROP-vet, tuli Liettuan veteraanivalioksi ja suurena yllätyksenä se oli molempina päivinä kovatasoisessa ryhmäkehässä jatkossa. Ensi vuonna "paahdetaan täysillä" veteraanikehiä :)




 CIE JV-09 V-15 TK2 Banietta's Flaming Style "Paavo"
Hieman ehkä yllättäen tämä vuosi tuntui näyttelyiden puolesta olevan Paavon vuosi. Paavo tuntuu olevan koira, joka jakaa tuomarit kahtia. Joko sille annetaan nippanappa se eri ja luokkasijoitus tai sitten se voittaa koko shown :) Kehäkäyntejä kertyi varsin huikeat 17kpl, joista Paavo sijoittui 11 kertaa PU-kehässä, ollen kahdeksan kertaa paras uros ja kuusi kertaa ROP. Ihan hyvä tilasto tuolle varsin eloisalle showmiwhwllw. Vuoden ehdottomasti hienoin ja yllättävin tulos saatiin Voittaja näyttelystä. Olin itse hieman laskenut Paavon kohdalla lauantain tuomarin varaan, mutta silloin oltiin luokan kolmansia. Sunnuntaille Paavo oli ilmoitettu lähinnä sen takia "kun se nyt on joka tapauksessa mukana". No kyllä kannatti, vasten kaikkia odotuksia Palander kohelsi itsensä parhaaksi urokseksi ja rotunsa parhaaksi ja sai näin ollen tittelin Voittaja 2015! En olisi kyllä kuuna päivänä uskonut. Mutta en valita.
Paavo yritti myös hieman verestää tokokoiran taitojaan ja uskaltauduttiin korkkaamaan EVL vielä silloin kuin vanhat säännöt olivat voimassa. Saatiin me kasaan 2-tulos, mikä oli ihan kelposuoritus ensimmäiseksi startiksi. Nythän säännöt ovat jo muuttuneet ja rehellisesti sanoen en usko että saan Paavoa koskaan starttikuntoon. Yritän toki, mutta kun olet viimeiset kuusi vuotta hinkannut vanhoilla säännöillä ja ollut mm. kiertämisen vankka vastustaja niin niin.... No tästä suivaantuneena ilmoitin Paavon rallytokokurssille, katsotaan tuleeko antirallittelijasta intohimoinen rallittelija ;)




FI&EE MVA Clearing pond's Fancy Face "Wanda"
Wandalla on ollut kiireinen vuosi ;) Hän kävi Suomessa vain SNJ:n päänäyttelyssä hakemassa käyttöluokasta erinomaisen. Alkuvuodesta käytiin myös Latviassa sen suurempia tuloksia saamatta, mutta onpahan meillä ollut hauskaa kehissä :) Maailman kultaisin kultainen <3


Fi Ava CIB&CIE&Balt&Fi&By&Lv&Ee&Lt Mva Myrock's X-Mas Angel "Raili"
Tämä minun pieni kultakimpaleeni on taas tänä vuonna osoittanut olevansa painonsa verran kultaa ja vielä vähän enemmänkin. Raili käväisi tänä vuonna vain kerran näyttelykehässä eikä se yhtään pöllömpi tulos se PN3 ollut.
Vuoden päähänpisto oli ilmoittaa ihan sunnuntaitokoilulla treenattu koira tokokisoihin :D Otettiin semmoinen parin viikon intensiivitreeni ja hemmetti soikoon, saatiin ALO1 eikä edes ihan himaa ripoen. Raili silti on lajissa kuin lajissa ihana harrastuskaveri. Se yrittää uskollisesti aina parhaansa ja on täysillä mukana joka käänteessä. Kovin meidän piti nomessakin tänä vuonna starttailla, mutta kesän "pilasi" pieni projekti ja syksyn koe kaatui juoksuihin. Mutta ensi vuotta varten treenataan jo kovasti!
Niin se pieni projekti. Raili oli puoli vuotta "poissa pelistä", koska hän saatteli maailmalle kolme aivan ihastuttavaa karvapalleroa, uusia Banietta's-tiimiläisi' :) Ramos, Sylvi ja Sulo ovat jo kaikki käyneet edustamassa pentunäyttelyissä ja kaikki on palkittu vähintään kerran kunniapalkinnolla. Mutta mikä tärkeintä kaikki ovat oikein reippaita ja hyväluonteisia tollerinalkuja, joita omistajat eivät ainakaan vielä ole uhanneet palauttaa maitojunalla kasvattajalleen ;)
Vaikka meillä oli Railin kanssa agilityssä vain puolikas kausi käytössä, olivat tulokset enemmän kuin erinomaiset! Vuoden suurin saavutus oli ehdottomasti agilityvalion arvon saavuttaminen ja samaisessa kilpailussa tollereiden agilitymestaruuden 2. sija! Nollaratoja saatiin vuoden aikana kasaan kahdeksan kappaletta, sisältäen jo ensi vuoden arvokisoja varten yhden tuplanollan ja kaksi voittonollaakin olisi jo plakkarissa. Uskaltaisin laittaa ensi vuodelle tavoitteeksi ainakin SM-kisoihin osallistumisen ja karsintoihinkin olisi kiva saada tulokset kasaan. SM-kisoja varten puuttuu vielä kaksi nollaa ja karsintoihin tarvittaisiin se toinen tupla. Mutta on tässä vielä puolivuotta aikaa. Yhdeksi, en nyt tavoitteeksi, mutta haaveeksi laittaisin myös hyppyvaliokellon käynnistymisen.








CIB&Balt&Fi&By&Se&Lv&Lt&Ee Mva By&Lv&Ee JMva LvJV-14 ByV-14 Adventurer's Dashing Night "Sissi"
Tänttärään kanssa ei tänäkään vuonna ole ollut tylsää ja tulostakin se on tehnyt varsin kivasti :)
Vuoden ensimmäinen tavoite oli osallistua virallisiin agilitykilpailuihin ja tämä tavoite saavutettiin heti alkuvuodesta. Toinen tavoite oli saada aikaan tuloskin. Tässäkin onnistuttiin. Mikä hienointa, onnistuttiin myös saamaan aikaiseksi ensimmäinen LUVA! Sissi on loistava agilitykoira, vähän vielä lisää pujotteluvarmuutta niin alkaa tulostasokin näyttää paremmalta :)
Showpuudeli veti näyttelyissä aika mageasti!

Suomessa BIS1, RYP1, 3*ROP, 2*VSP, 4*SERT, 1*vara-SERT, 1*CACIB, 2*vara-CACIB. Lisäksi Sissistä tuli Suomen (ja muutaman muun maan) muotovalio ja Seinäjoella loppuvuodesta myös kansainvälinen muotovalio. Sanoisin että ei hullummin pikkutytöltä, jonka osa tuomareista tuomitsee liian pieneksi, mutta Sissi on kyllä pari kertaa näyttänyt että ei koolla vaan asenteella ;) Etenkin tuo Kihniön ryhmänäyttelyn Best in show voitto oli aivan mielettömän hieno saavutus! :)
Latviassa maaliskuussa Sissi oli 2*ROP ja sai pari sertia ja cacibia ja oli RYP-4.
Virosta oli saaliina 2*ROP ja RYP-4
Ruotsissa hienosti VSP SERT CACIB






Lt JMva Manitou's Tail'ored Maid "Maire"
Tämän vuoden pieni heräteostokseni, Saijan tekemä tarjous, josta en voinut kieltäytyä ;) Meidän Amerikan ihme <3 Mairelle laitettiin jonkin verran odotuksia näyttelykoirana ja tähän mennessä MaiMai on kyllä lunastanut odotukset :) Vuoden aikana 7*ROP-pentu, RYP-1-pentu, TollerShown BIS-pentu, SNJ:n BIS4-pentu, vara-SERT isojen tyttöjen kehistä, Tukholmassa suuuuuren junioriluokan toinen SA:lla, Liettuasta juniorivalio, 2*ROP-juniori, ROP ja VSP... Mielenkiinnolla odotamme mihin rahkeet riittävät ensi vuonna :) Tavoitteita on toki laitettu myös muualle kuin näyttelykehiin. Kuluneen puolen vuoden aikana Maire on treenannut tavoitteellisesti noutojuttujua, tokoa ja agilitya. Vielä en ole ihan varma mikä se meidän päälaji tulee olemaan, mutta kaikissa lajeissa ollaan saatu edistymistä aikaiseksi. Hiljaa hyvä tulee ja toivon että oltaisiin ainakin taippari- ja tokovalmiita ensi vuoden aikana :) Maire on osoittautunut oikein ihanaksi tollerilapseksi, se on luonteeltaan hieman "putkiaivoinen", mutta nöyrä ja reipas työskentelijä. Siltä löytyy miellyttämisen halua, mutta pari kertaa olen kyllä todennut että jokin iso pyörä ei käy ainoastaan hitaalla, se pyörii ihan väärään suuntaan ;) Maire on nyt neljäs kotona asuva tollerini enkä kyllä vieläkään osaisi vastata kyselijöille millainen koira tolleri on rotuna, niin erillaisia nämä kaikki neljä ovat luonteeltaan ja koulutettavuudeltaan.







Banietta's Rey de Agua "Ramos"
Tiimin uusin tulokas, jonka tulevaa vuotta odotan mielenkiinnolla :) Railin poika, joka asuu hyvän ystäväni luona sijoituksessa. Kahdessa pentunäyttelyssä ehdittiin käydä heti 5kk:n iässä, tuloksena VSP-pennut molemmilla kerroilla kera erinomaisten arvosteluiden. Energinen, iloinen ja rakastettava poika :)



" Energinen ja ryhdikäs. Ikäisekseen hyvin kehittynyt nuori poika. Hyvät pään linjat ja kiilamainen muoto. Miellyttävä ilme. Hyvä kaula ja kiinteä selkälinja. Erittäin hyvä luusto. Hyvä runko ikäisekseen. Erinomaiset takakulmaukset. Hyvä hännän käyttö. Hyvä, leveä reisi. Liikkuu tasapainoisesti ja tehokkaasti kaikista suunnista. Lupaava ja miellyttävä tollerinalku."


Fi&Ee Mva Clearing Pond's Gold Digger "Pete"
Peterson kävi tänä vuonna kolme näyttelyä, joista ehdottomasti hienoin saavutus oli SNJ:n päänäyttelyn BIS-2-käyttökoira! :)


Lisäksi kasvateissani Lunasta tuli ensimmäisen pentueeni kolmas Suomen Muotovalio ja Nova loisti agilityssä saaden mm. ensimmäisen agilitysertinsä 3-luokasta ja piirimestaruukissa hopeaa!!! :)

Oikein hyvää ja tulosrikasta Uutta Vuotta 2016 kaikille :) Muistakaa nauttia jokaisesta päivästä ja hetkestä, jonka saatte näiden upeiden karvakorveimme kanssa veittää <3 Kiitos rakkaat ystävät kuluneesta vuodesta, tehtiin siitä taas unohtumaton :*

maanantai 9. marraskuuta 2015

Historiallinen triplarop, ekaa luvaa, näyttelydebyyttiä...

No huh huh sanon taas! Tulosrintamalla on taas paukkunut enkä voi kuin olla tyytyväinen sekalaiseen laumaani :)

Seinäjoki kv 24.10. oli meidän tiimille historiallinen! Tuskin enää koskaan saadaan samanlaista jackpottia. Kiitos Astrid Lundava kun arvostit koirani näin korkealle :)

Maire ROP-pentu
Paavo ROP CACIB
Sissi ROP CACIB -> Kansainvälinen Muotovalio!!
Wiia ROP ROP-vet BIS2-vet!!!

Etenkin tuo Wiian sijoitus suuren suuressa kovatasoisessa veteraanikisassa sai kyyneleet silmiini, niin upea saavutus.

Maire
Paavo ja Tiuku

BIS2-vet

Kulunut viikonloppu oli myös harrastusten täytteinen. perjantaina kävimme piiiitkästä aikaa Sissin kanssa agilitykisoissa TAMSKin hienossa uudessa hallissa. Ja Sissihän teki hyppäriltä ensimmäisen LUVAnsa! Aika siistiä :) Toinen rata oli sitten se tutumpi hylkäys, mutta hienoa menoa sekin oli. Sissi olisi tarkoitus astuttaa ensi vuoden puolella, sitä ennen olisi kyllä hienoa saada se nostettua 2-luokkaan.

Lauantaina ja sunnuntaina olin Mairen ja Ramoksen kanssa Helsingissä pentunäyttelyssä. Lauantaina koiria oli ilmoitettu 3kpl, tuomarina toimi Viveca Lahokoski. Maire oli ROP ja Ramos VSP :) Etenkin Ramos yllätti käytöksellään, ei olla juuri treenattu esiintymistä, mutta jätkä esiintyi siihen nähden varsin mallikelpoisesti ja mikä hienointa, ei ollut vilkkaasta messukeskuksesta mikseenkään.

Sunnuntaina pentuja oli ilmoitettu 6kpl, viisi oli paikalla. Railin pennuista myös Sulo ja Sylsi olivat paikalla. Etenkin Suloa oli kiva nähdä sitten pentulaatikon ja ovat kyllä sisarukset niin samasta puusta veistettyjä :) Ja luonteeltaan kaikki ihan yhtä reippaita ja iloisia. Maire oli taas ROP ja Ramos VSp. Sulo pek2 ja Sylvi pisteli menemään paras narttu 2:ksi. Hieno korkkaus lapsilla! Tämä olikin sitten Mairen viimeinen pentunäyttely, viikonpäästä siirrytään junnuikään. Hienon pentuuran MaiMai silti teki. Kahdeksan pentuluokan näyttelyä, 7*ROP-pentu, 1*RYP1, BIS4 ja kerran jäätiin ilman KP:ta.
Maire ja Ramos lauantaina

Maire 8,5kk

Sulo


Sylvi

Ramos "Energinen ja ryhdikäs. Ikäisekseen hyvin kehittynyt nuori poika. Hyvät pään linjat ja kiilamainen muoto. Miellyttävä ilme. Hyvä kaula ja kiinteä selkälinja. Erittäin hyvä luusto. Hyvä runko ikäisekseen. Erinomaiset takakulmaukset. Hyvä hännän käyttö. Hyvä, leveä reisi. Liikkuu tasapainoisesti ja tehokkaasti kaikista suunnista. Lupaava ja miellyttävä tollerinalku."
Sisarukset <3
Mitäs muuta? Tässä päivitysten välissä Sissi kävi Virossa viimeistelemässä BALT&EE MVA tittelinsä ollen molempina päivinä ROP ja sunnuntaina vielä RYP4! Raili hurvitteli Maalahdella tuplanollan ja nollavoiton. Kolme nollaa vielä uupuisi ensi vuoden arvokisoihin, mutta luotto on kova että kyllä ne kasaan saadaan. On vain jotenkin tuntunut että agilityharrastuksemme on ollut pienessä vastatuulessa; juoksut sössivät muutamat koulutukset, piirimestikset jäivät väliin kun antura oli halki ja Vantaan kisat pari viikkoa sitten skipattiin kun varpaiden väliin tuli märkäpaise, eikä päästy taaskaan koulutukseen. No eiköhän tämä tästä :)

Spanielierkkarissa Sissi oli PN2 ja Wiia sai erittäin hyvän. Lahden pentunäyttelyssä Mairelta jäi kunniapalkinto saamatta kun tuomari olisi halunnut tähän ikään jo vahvemman luuston.

Sitten ollaan treenailtu. Alla pari kuvaa Railin ja Ramoksen vauhdittelusta.





sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Dreams come true

Eilen oli yksi koiraharrastushistoriani hienoimmista päivistä. Päivä, josta olen unelmoinut siitä asti kun tajusin, että Raililla on ihan hyvin lahjoja agilitykentille. Railista tuli Suomen Agilityvalio!
Tampereella järjestettiin tollereiden agilitymestaruudet, mikä ihana paikka valioitumiselle. Railin ensimmäinen rata meni hylkäyksen puolelle, mutta toinen rata oli hyvin etenevä. Tosin radalla oli yksi kohta, joka oli lähes kaikille hankala ja johti vähintään virheisiin tai sitten hylkäykseen. Aan jälkeinen elämä oli haastava, vaikka se ratapiirroksessa näyttää varsin simppeliltä. Edeltävä putki ja muuri olivat sellaisella linjalla, että muurikin piti käydä ohjaamassa, ei osunut automaattisesti hyppylinjalle, varsinkin minit tuntuivat tulevan herkästi ohi. Aan jälkeen eteet taas olivat sen verran syrjemmässä, että herkästi koirat ohjautuivat esteen nro 7 väärälle puolelle. Itse jouduin varmistelemaan Aan alastulokontaktia, mutta hyvin onnistuin Railin törkkäisemään seiskaesteen oikealle puolelle. Sitten tuli se taistelu kohta ettei estettä nro 8 hypätä väärästä suunnasta. Taisteluvoitto, kiitos kuuliaisen koiran. Loppurata oli sellaista flowtilaa ja maalissa totesin Railille,että nyt on jännää. Nollia ei ollut montaa kappaletta.
Sitten kuulutettiin tulokset; "Voiton veivät Ninni ja Raili". Ja sitten tuli itku... Lisäksi Raili sijoittui tollereiden agilitymestaruuksiissa medien sijalle 2! Aivan huikea päivä :) Nämä olivat vasta Railin toiset kilpailut mammaloman jälkeen. Kuukausi sitten startattiin Nummelassa ja saatiin SM-tili jo siellä auki :) Satakunnan piirimestaruudet jäivät valitettavasti väliin tassuhaavan takia.

Herkkähetki, spontaani itkureaktio. Maailman paras Raili <3 Kuva: Mari Kattainen

Railille tollerimestaruuksissa medien 2. sija :) 1. Johanna ja Tikru, 3. Miia ja Willa Kuva: Mari Kattainen

FI AVA CIB&CIE&BALT&FI&BY&EE&LV&LT MVA Myrock's X-Mas Angel
Päivitykset laahaavat pahasti perässä :D Tässä parin kuukauden tuloksia kuvin.

Ramos treenailee

Ramos 3kk
Maire vaakkuilee :)

Pori KV:ssa kaverin appenzelia esittämässä. Eijatuun Winterzeit ROP SERT CACIB
Pori KV Paavo ROP, Tiuku VSP Kuva Risto Syrjä

Pori KV Burning Red's Amazing Heffalump PN2 SERT FI MVA vara-CACIB -> CACIB! Onnea Luna ja tiimi ja kiitos :) Emänsä Wiia oli VSP
Perhepotretti <3 Sylvi, Raili ja Ramos
Turku kr 8.8. Sissi ROP, veljensä Sulo VSP. Paavo oli samaisessa näyttelyssä PU4
Raili pääsi käytännönmetsälle :)
Porissa järjestettiin suuri yli 100 koiran match show. Sissi oli Best In Show :)
Helsinki pn Maire ROP-pentu

Toller Show Paavo eri2 SA ja PU-kilpailussa kuuden parhaan joukossa
Toller Show Maire BIS-pentu :)

"Viehättävä vaavi. Hyvin lupaava pää, tarkkaavainen ilme. Ikäisekseen erinomainen sivuprofiili. Kaunis kaula ja ylälinja. Erinomainen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen rintakehän alku. Feminiininen raajaluusto. Hyvänlaatuinen karvapeite. Vaavimaista rullaamista vielä selässä, mutta muuten lupaavat liikkeet. Erinomainen hännänkäyttö kruunaa kokonaisuuden. Mukava nähdä lupaava pentu." Kuva Katri Linna
Kuva Katri Linna
Wiia käväisi Norjassa. Erkkarista EH ja Euroopan Voittajassa ERI3