lauantai 16. elokuuta 2014

Kolmas kerta toden sanoo; se taipuu sittenkin!

Silloin kun laitoin koeilmoittautumisen menemään uskoinen ennemminkin tehneeni treeni-ilmon, Railin palautukset tökkivät vielä kuukausi sitten niin pahasti. Mutta kun ei niitä tuloksia kotiinkaan tuoda ja korjaussarjaa palutuksiin käytiin hakemassa Euran suunnasta, niin uskaltauduttiin tänään kokeilemaan Railin taipumista kolmannen kerran. Ja läpi meni!

Vesityö on Raililla vahva alue, ei moitittavaa. Hakuruudussa palautusongelma hieman näkyi, kaksi varista jäi sen verran pitkälle että jouduin muutaman askeleen ottamaan, muut tulivat ohjaajalle saakka. Hieman piti myös roikkua variksen päällä, mutta omatoimisesti Rai ne mukaansa poimi. Viidennen palautuksen jälkeen tuomari käski kytkeä koiran ja lähetti meidät jäljelle :D
Jälkeä saatiin odottaa pari tuntia, siinä välissä ehdein katsoa veljeni Teeun ja Peten suorituksen, joka päätyi myöskin jäljelle pääsyyn!

Hieman järkytyin siitä kun näin minkä kokoinen kani siellä jäljen päässä odottaa, ollaan treenattu hieman pienemmillä. Raili lähti luvan saatuaan jäljestämään jälkitarkasti ja katosi pian tiheään metsään. Hieman pelästyin kun Raili tuli pienen matkan päästä tielle näkyviin tyhjänä, mutta tuomarin ei tarvinnut kuin hieman kävellä kania päin niin sieltähän se Raili sitten tuli pupu suussa. Käteen asti tätä aarretta ei viitsitty tuoda, mutta tuomari kehoitti kytkemään koiran, palautti riittävän matkan ;) Eli läpi meni ja niin meni myös Petelläkin eli meidän laumaan saatiin kaksi uutta Suomen muotovaliota!!!

Koeselostus:
Sosiaalinen käyttäytyminen: Ystävällinen noutaja
Uimahalu: Menee reippaasti veteen. Ui mielellään.
Hakuinto: Innokasta ja melko tasavauhtista hakua.
Noutohalu: Spontaanit ylösotot vaikka empii paria varista.
Nouto-ote: Pehmeät otteet.
Palauttaminen: Tuo ohjaajalle, pari noutoa jää kesken, mutta korjaa tilanteen.
Reagointi laukaukseen: Erittäin tarkkaavainen.
Itseluottamus ja aloitekyky: Jäljestää itsenäisesti kanille. Muutkin tehtävät riittävän itsenäisesti.
Yhteistyö: Melko hyvässä yhteistyössä.
Yleisvaikutelma: Pirteä narttu, joka helpohkosti selviää kokeen kaikista tehtävistä osoittaen riittäviä taipumuksia.

NOU1, tuomari Ari Huttunen

Onnellinen ohjaaja ja taipunut Raili

Fi Mva Clearing Pond's Gold Digger ja Fi&By&Lv Mva Myrock's X-Mas Angel

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti