sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Raili korkkasi agiradat!

Tänään uskaltauduimme Railin kanssa ensimmäsitä kertaa agikisoihin. Tosin epävirallisiin semmosiin ja mölliluokkaan :) Debyytti meni kuitenkin hienosti ja molemmilta mölliradoilta tuloksena 0vp ja 1. sija! Kavereiden yllyttämänä kävimme myös kisaavien radalla, jonka ihan suunnitellusti hyllytimme kun en keppejä lähtenyt kunnolla ottamaan. Ne eivät ole vielä valmiit. Olen kertakaikkiaan aivan älyttömän tyytyväinen ipanaan. Vieras halli ja tuomarina joulupukki, mutta siten vaan mentiin samalla tutulla tyylillä kuin treeneissä. Kovahermoinen flikka, palkintojenjaossakin nappasi joulupukin tonttuhatun päässä olevaan tupsuun kiinni. mitkään partahemmot hänen maailmaansa hetkauta :D

Myös Paavo kävi juoksemassa kaksi rataa. Ensimmäiseltä 5vp ja 2. sija, toiselta radalta hyl. Mutta vauhtia oli jätkässä! Myös Wiia palasi lähes vuoden tauon jälkeen radalle ja sillähän oli ihan sairaan kivaa radalla ja se jopa juoksi itsensä 1. sijalle miinus ajalla ja nolla virhettä 8)

Railin debyyttirata
Railin toinen möllirata
Paavon agirata
Wiian rata

torstai 13. joulukuuta 2012

Katsaus vuoteen 2012

Vuosi lähenee loppuaan, lyhyt kertaus ja muistelopätkä siitä mitä vuosi pitikään sisällään

Arcticfox's Diana "Elli"
Puolentoista vuoden näyttelytauon jälkeen Elli palasi takaisin kiertämään kehiä toukokuun jälkeen kun ikää pamahti mittariin kahdeksan vuotta. Oli aika korkata veteraanikehät. Ensimmäinen esiintyminen ei mennyt ihan nappiin vaan Elli sai "vain" erittäin hyvän. Mitäs vein karvattoman, läskissä ja huonossa lihaskunnossa olevan mummelin kehään ;) Tämän jälkeen käytiin tasaisesti kiertämässä ja ensimmäinen ROP-vet tuli Porin KV:stä. Tämän jälkeen alkoi ERI+SA-linja. Seinäjoen ryhmänäyttelyssä Elli valittiin myös rodun parhaaksi ja myös näyttelyn neljänneksi kauneimmaksi veteraaniksi! SNJ:n päänäyttelyssä Elli oli VSP-veteraani, samoin myös toisena päivänä Tusku KV:ssä, molempina päivinä häviten charmantille Cajolle. Ellin hieno veteraanikausi päättyi messarissa. Sunnuntaina mummeli nappasi itselleen Veteraani Voittaja 2012 tittelin ja lopuksi räjäytti sellaisen potin että sitä muistellaan vielä kiikkustuolissakin; paras narttu, Voittaja 2012 ja VSP kaikkien upeiden nuorempien narttujen joukosta. On se vaan minun upea kultakimpaleeni, once in the lifetime <3
Ensi vuonna jatketaan, mutta ennen kaikkea toivon että rakas Elli pysyy terveenä ja saamme vielä monta yhteistä vuotta <3



Manusia's Olivia "Wiia"
Wiia keskittyi lähinnä näyttelykoiran rooliin. Alkuvuodesta käytiin parissa agikisassa, mutta nuo tollot ovat hieman syrjäyttäneet Wiiaa siinä lajissa. Mut ehei, ei se vielä eläkkeelle siitä lajista pääse ;)
Näyttelyvuosi sujui tasaisesti. Kolme kertaa rotunsa paras ja suurimmaksi osaksi sijoituttiin myös paras narttu kehässä. Kävipä Wiia myös Liettuassa täydentämässä rivistöään muutaman uuden valionarvon verran. Wiian lapset olivat mukavasti näytillä. Sijoitustyttöni Fasu sai sertin ja oli jopa RYP3! Luna nappasi jotain kotiintuomista joka kerta kun vain näytille suvaitsi lähteä ;) Nova taas kunnostautui näytelmäkehissä parin junnutittelin verran, nappasi kotiin mukavan kasan ruusukkeita ja mikä hienointa, korkkasi agilityuransa hienosti ja pari luvanollaa on jo plakkarissa! Uunolle virallisista kehistä EH. Brutus ja Vendi ovat ihastuttaneet perheitään kotikoiran tärkeissä rooleissa :)



Banietta's Flaming Style "Paavo"
Paavo on ollut lauman aktiivisin tänä vuonna. Alkuvuodesta kävimme kahdessa tokokokeessa tekemässä 3- ja 0-tulokset. Tämän jälkeen toko jäi, koska agility vei meidät täysin mukanamme. Paavo nousi kolmosluokkaan Liedossa 13.5. Mahtavaa! Myöhemmin kesällä saimme ensimmäisen (ja tällä hetkellä myös ainoan;) ) nollaratamme ja SM kisat ovat ensivuoden haaveemme. Jääkö haaveeksi? Sitä emme tiedä, mutta ainakin yritämme saada tarvittavat tulokset kasaan. Paavo kun ei ole sieltä nopeimmasta päästä, mutta on onneksi kuuliainen poika :) Ensi vuonna pitäisi kuitenkin palata myös tokokentille.
Näyttelyt menivät erinomaisesti; jokaikisestä näyttelystä laatuarvosana ERI, aina tosin ei SA:ta irronnut. Paavolle kuitenkin tälle vuodelle 4*ROP ja 1*VSP. Paavon ehdottomasti suurin voitto tälle vuodelle oli SNJ:n päänäyttelyn megavoitto. Lähes 80 koiran joukosta meidän ilkikurisen pikkupojan tavoin käyttäytyvä Palli (Paavon tällä kaudella saama lempinimi :)) valittiin rotunsa parhaaksi ja loppukehissä koko näyttelyn toiseksi kauneimmaksi!!! Minnaa en kyllä voi liialti kiittää tästä uskomattomasta tollopojasta, joka yhä uudelleen ja uudelleen sulattaa sydämeni, mamman kullanmuru :)



Clearing Pond's Fancy Face "Wanda"
Talouden blondi.Ei mikään penaalin terävin kynä, mutta aina niin kiltti ja herttainen. Wanda ei montaa näyttelyä tänä vuonna kiertänyt, saaliina pari PN-sijoitusta. Mutta ei Wanda siitä huolimatta laakereillaan levännyt. Wanda kunnostautui tuolla käyttöpuolella ja läpäisi kesäkuun lopussa noutajien taipumuskokeen ja sai näin ollen tittelit Suomen ja Eestin muotovalio! Tästä kuuluu kaikki kunnia äidilleni ja Virpille, mahtavaa työtä :) Ensi vuonna Wanda toivottavasti lomailee hieman toisenlaisissa merkeissä... :)


Myrock's X-Mas Angel "Raili"
Lauman alkuvuoden vahvistus, ehkäpä hieman yllättävä sellainen. En nyt ihan tosissani ollut harkinnut vielä näin aikaisessa vaiheessa kolmannen tollerin ottamista. Mutta kun kerran tarjotaan ja yhdistelmä miellyttää, niin sopivasti yllätyshulluja oltiin mieheni kanssa :D Raili (RaiRai, Pätkä, Sintti, rääpäle) on osoittautunut aivan loistavaksi tapaukseksi, luonne sopii minulle kuin nenä päähän. Tarpeeksi vauhtia, tarpeeksi moottoria, aina iloinen ja paljon sylikoiran vikaa, sopivan itsenäinen, sopivan nöyrä. Ja riistaviettiä ja noutointoa löytyy! Raili hankittiin kuitenkin ennen kaikkea agilitykoiraksi ja voi pojat, olen saanut juuri sitä mitä tilasin! Tästä tytöstä kuullaan vielä, varsinkin jos nyt vain toiveeni kuullaan ja RaiRai todellakin todetaan medi kokoiseksi tollerineidiksi. Silloin meitä ei pysäytä mikään! Tällä hetkellä näyttää että rajapyykit säkäkorkeuden mukaan eivät pauku. Neiti on edistynyt mukavasti, varsinkin kun otetaan huomioon että 12 viikon ikäisenä se katkaisi oikean takakinttunsa ja kulki viisi viikkoa lastassa, elämäni pisimmät viikot... Siihen päälle vielä kuntoutus. Mutta nyt kun 1v syntymäpäivä lähestyy, Raili on lunastanut odotuksensa. Noin puolessa vuodessa se on oppinut kaikki esteet, se rakastaa agilitya ja tekee sitä täydellä sydämellään. Se on nopea, ketterä ja tarpeeksi kuuliainen. Toki kokemattomuus vielä näkyy, mutta kunhan varmuutta ohjauksiin vielä saadaan, niin olemme valmiita kisakentille :) Alustavaa debyyttiä olen suunnitellut heinäkuun loppuun Raumalle. Tavoitteita pitää olla :)
Railin myös tunnistaa rotuisekseen :P Pienihän se on ja vielä aivan kesken kehityksen. Tämän kaiken se kuitenkin korvaa tasapainoisuudellaan ja älyttömän nätillä ilmeellään. Jos sille ensi vuonna edes yhden sertin saisi. Tänä vuonna Raili oli 2*ROP-pentu ja kaikista viidestä junnuluokan kehäkäynneistä se sai erinomaisen.
Paljon, paljon kiitoksia Johannalle ja Minnalle, jotka mahdollistivat tämän ilopillerin tulon elämäämme! Olen tainnut tehdä jotain oikein kun tällaisia mahdollisuuksia minulle suodaan :)


Clearing Pond's Gold Digger "Pete"
Teemun ja Riikan Puuha-Pete, oikea projektikoira :) Maailman ihanimman Windyn poika. Hirveän kiva tapaus, mutta kun kerran ollaan pakastespermalla aikaansaatu niin on siinä sivussa tainnut muutama aivosolu jäädä ikijäähän ;) Tältä koiralta ei positiivisuutta saa katoamaan millään ja perheenjäseniltä vaatii samaa ominaisuutta; seitsemän kuukauden saldona seitsemän tuhottua koirahuoneen mattoa :)) Raili ja pete ovat aivan lyömättömat kaverukset. Peteä nähdään jatkossa paaaaljon kultsukehissä, mielenkiinnolla odotamme että Petunialla ikä riittää junnuluokkiin.

Kiitos kaikille ihanille ystäville ja kavereille kuluneesta vuodesta, olette olleet aivan ihania! Teidän kanssa on ilo harrastaa :) Jatketaan samaan malliin ensivuonna!

Menestytään yhdessä, iloitaan yhdessä
Team Burning Red's haluaa kiittää tästä vuodesta ja toivottaa menestystä vuoteen 2013!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Messari viikonloppu 2012

Aivan mahtava viikonloppu jälleen takana! Kiitoksia ystävät :) Tulossaldo oli jälleen vähintäänkin tyydyttävä...

Minulla oli vain tytöt ilmoitettuina, joten uroskehät menivät hieman ohi, keskityin shoppailuun ja käväisin juokemassa appenzelikehässä :D Urokset voitti molempina päivinä legendaarisen upea Ramon, onnea taustajoukoille!
Raili aloitti tyttöjen esiintymiset. Pikku-Sintti se vaan jaksaa yllättää esiintymisellään. Kehän ulkopuolella se on tasajalkaa loikkiva hyppyrotta, mutta kehässä esiintyy kuin mikäkin showkoira. Tuloksena lauantaina yhdeksän nartun joukosta ERI2! Tulos oli jo siinä mielessä yllätys, että osa koirista sain vain EH:n kun olivat liian pieniä. RaiRai oli tämän tuomarin mukaan keskikokoa. Sunnuntaina ei tullut luokkasijoitusta, mutta erinomaisia kuitenkin oltiin. Hieno pätkä, joka showsta tähän asti ERI!
Luottokoira Capri teki molempina päivinä upeat esiintymiset, mutta kaunis neitokainen on hieman erehtynyt vuodenajasta ja villahousujen sijaan oli vetäissyt päälleen bikinit... :) Molempina päivinä tuloksena ERI4.
Viikonlopun mahtavimmat tulokset tulivat veteraanisisaruksille. Lauantaina Viivi jyräsi veteraaniluokassa ja nappasi itselleen Helsingin veteraanivoittaja 2012 tittelin ja oli ROP-veteraani, upean Cajon ollessa VSP-veteraani. Ellille ERI2 SA. Viivin kanssa kävimme myös pyörähtämässä BIS-vet kehässä, saimme sen kymmenen sekuntia kehäaikaa ;) Kiitos jälleen luottamuksesta Heli ja Riku :)

Helsinki Winner 2012; VSP-vet Hingstbackes Red-Cajo ROP-vet Arcticfox's Donna

Sunnuntai oli kuitenkin taas yksi uusi sulka lisää Ellin hattuun. Haaveissamme oli että sekä Elli että Viivi saisivat molemmat veteraanivoittaja tittelit. Näin kävikin ja sunnuntaina siskosten järjestys oli päinvastainen. Ellille tuli siis titteli Veteraanivoittaja 2012. Mutta paras narttu kehissä tuli sellainen jack pot etten kyllä uskaltanut sellaisesta edes haaveilla. Narttuja karsittiin juoksukierrosten jälkeen pois jatkosta ja mummo-koira vaan sai jatkaa kehässä oloa. Lopulta sijoittamatta olivat enää Elli ja Paavon äiti Dina. Viimeisen juoksukierroksen päätteeksi oma ilon kiljaisuni kuului varmaan taas toiselle puolelle hallia. ELLI PARAS NARTTU VOITTAJA 2012 NÄYTTELYSSÄ VETERAANILUOKASTA! Ellille siis toinen Voittaja-titteli tittelirivistöön <3 Olin pakahtua onnesta, kyyneleet tulivat poskille eikä asiaa yhtään helpottanut lukuisat onnitteluhalaukset, joita alkoi tulemaan. Elli vaan oli kehässä aivan mahtava. Sen esiintyminen ja asenne olivat jotain aivan uskomatonta. Jos se osaisi puhua, se olisi varmaan sanonut että "pois alta nulikat, antakaas kun vanha näyttää miten mennään!" Elli vain on jotain ainutlaatuista. Nyt voisin todeta, että parin vuoden kehätauon jälkeen NAKKI IS BACK! ;) Ainutkertainen kokemus. Loppujen lopuksi Elli oli ROP-veteraani, Cajon ollessa jälleen VSP-veteraani. Paljon onnea Katja 13-vuotiaan Cajon upeasta viikonlopusta. Loppukehissä Ramon vei oikeutetusti voiton mummon pokatessa VSP ruusukkeen. Elli <3



Voittaja 2012; VSP-vet Hingstbackes Red-Cajo ROP-vet Arcticfox's Diana

Voittaja 2012; VSP Arcticfox's Diana ROP Fireheart Kid Sundance

CIB&CIE&POHJ&BALT&FI&LT&SE(n)&NO&EE&LV MVA EUV-06 LTV-07 PMV-07-09 V-09-12 LVV-10 VV-12 FI TVA         Arcticfox's Diana



Kokkerikehässä tuli myös mukavaa menestystä. Nova edusti jälleen upeasti ja oli lauantaina PN2 SERT vara-CACIB, joka vahvistuu CACIBiksi! Onnea Paula ja Susanna ja kiitos tyttösen esille tuonnista :) Wiia lauantaina ERI. Sunnuntaina Novalle ERI mutta ei SA:ta pilkutuksen vuoski. Wiia taas otti jälleen hienon sijoituksen Voittajan PN-kehässä ja oli hienosti PN4. Tuomari tuli sanomaan, että se on ihan oikeasti kaunis koira, tänään vain hieman niukassa turkissa. Ja niinhän se on.

Burning Red's Amazing Number One

Tytär ja äitee :)

Tampere rn 6.12.2012

Perinteinen itsenäisyyspäivän näyttely, paikkana tällä kertaa SS-maneesi ja paikkakuntana itseasiassa Valkeakoski. Mukava pakkasnäyttely joulukuussa :) Tollerit tuomaroi Pia Itkonen.

Paavolla oli taas vauhti päällä, lopputuloksena hienosti ERI1 SA PU1 VSP :) ROP oli viehettävä Kitimat Nicola.
"Erinomaista tyyppiä oleva voimakasrakenteinen uros, joka erinomainen liikkuja. Kaunis profiili.  Maskuliininen pää, hyvä ilme. Erinomainen kaula, selkälinja sekä häntä. Erinomaiset tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Vahva lanne. Hyvä raajaluusto. Maatavoittavat joustavat liikkeet. Hyvälaatuinen karvapeite. Miellyttävä käytös"

Raili kävi hieman söpistelemässä junnuluokassa. Tuloksena mukava ERI2. Tämä tyttö tarvitsee aikaa kehittyäkseen täyteen loistoonsa, mutta alku miellyttää omaa silmää. Junnut voitti nuori Lumo, jolle myös serti. Onnea Hanna!
"Tyypiltään erinomainen pieni narttu. Hyvä pää, pyöreähköt tummat silmät. Kaunis kaula, selkälinja. Lantiossa vielä pyöreyttä. Erinomaiset kulmaukset. Lupaava rintakehä ja eturinta. Pitkähkö lanneosa. Reipas liikkuja, joka hyötyisi parista lisäsentistä. Hyvä karvanlaatu. Esiintyy ja esitetään kauniisti"

Elli The Rumakarva edusti hienosti veteraaneja. Tuloksena ERI2 SA PN3, upeaturkkinen ja -kuntoinen Tytti vei tällä kertaa voiton.
"Erinomaista tyyppiä oleva vanha rouva, jolla miellyttävä pää ja ilme. Kaunis profiili. Erinomainen kaula, selkälinja. Tasapainoiset kauniit kulmaukset edessä ja takana. Erinomainen rintakehä ja eturinta. Hyvänlaatuinen karvapeite, jossa ikä jo näkyy. Reippaat maatavoittavat liikkeet. Esiintyy ja esitetään hienosti"

Samaan aikaan kun me pyörimme kehää ympäri, edusti Nova jälleen agikentällä. Nolla oli liki, mutta tuloksena voitto vitosella. Jäipä jotain hampaan koloon ensi vuotta ajatellen ;)

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Super-Novalle 2*LUVA!

BR's Amazing Number One on tänään taas osoittanut olevansa nimensä veroinen neitokainen. Tänään Jyväskylässä oli Novan kolmannet kisat ja tulossaldo sai kasvattajan hihkumaan onnesta :)

A-rata 5vp -4.29 sij. 1

B-hyppyrata 0 vp -11.66 LUVA sij. 1

C-rata 0vp -12.67 LUVA sij.1 

Aivan huimaa! Triplavoitto ja tuplanolla! Triplanollakin oli lähellä, mutta Paulan omien sanojen mukaan voi vain katsoa peiliin ;) Onnea vielä kerran!

BR's Amazing Heffalump "Luna" terveystulokset virallistettiin. Tulos C/C eli hieman huonontui arvio alkuperäisestä.

Railin kanssa osallistuttiin tänään ensimmäiseen "agivalmennukseen" eli meille aivan vieras kouluttaja oli antamassa neuvoja. Raili hieman vajaa 11kk teki ihan kelpo suoritusta. Slalom-kuvio joutui suurimman syynin alle, lähinnä ohjaajaan olemattomien ohjaustaitoten takia, ei niinkään koiran taitamattomuuden. Kun saatiin askelkuviot kohdalleen niin näytti hyvältä. Keppitreenit ovat tuottaneet tulosta, hyvin haki kulmasta kepit. Kontakteilla pitäisi varmaan palata takaisin namialustaan/valjasjarrutukseen. RaiRai kyllä ottaa kontaktit mutta 2on-2off jää helposti suorittamatta. Lisäksi saatiin hyvä harjoitus tuohon palkkalelun palauttamiseen. Noutotreeneissä kyllä damit palautuvat suoraan syliin, mutta agissa käytettävät special-lelut ovat vähän liian hienoja ;) Vauhtia ja intoa neidissä kyllä on, ihana aksakaveri :)

lauantai 10. marraskuuta 2012

Novalle eka CACIB!

Burning Red's Amazing Number One "Nova" on tänään saanut uuden sulan hattuunsa. Jyväskylä KV:sta tuloksena NUO ERI1 SA PN1 SERT CACIB VSP! Onnea Paula ja Susanna!Tuomarina alkuperäsimaasta kotoisin oleva Jo Schepers. Tämä oli Novan ensimmäinen CACIB ja 5. serti. Hienoa työtä Paula, hienoa työtä! Toki koirakin on nätti, mutta ilman aktiivisia omistajia ei tulisi tuloksia. Ensi viikolla Novaa nähdään taas Jyväskylän suunnalla, tällä kertaa agilitynmerkeissä :)

Very nice looking young bitch. Very good type and size, lovely head, good earrings, dark eyes, very nice expression, good under jaw, very good neck, straight topline, good tailset, very good developed ribs, good musculed angulation behind, straight legs, comfact feet, beatiful coat and colour, free and easy movement. Nice temperament.

BR's Amazing Heffalump on käynyt luustokuvissa, virallisia tuloksia vielä odotamme. Kuvat vaikuttivat muutoin olevan ok, mutta selkäkuvasta paljastui lieväasteinen ristiluujakauma. Muutos vinouttaa lantiota lievästi ja saattaa aiheuttaa kipeytymistä. Tällä hetkellä Luna on kuitenkin täysin oireeton ja harrastaa entiseen malliin. Toivottavasti näin jatkuu mahdollisimman pitkään, mieluiten koko koiran elämän ajan. Tämä on taas näitä "tieto lisää tuskaa"-asioita, mutta onneksi Lunalla on ihana Tarja omistajanaan ja tyttösen lihaskunnosta ja -huollosta pidetään erinomaista huolta :)

Me kävimme viime lauantaina Paavon kanssa kisailemassa Vöyrillä. Meille aivan uusi kisapaikka, mutta todella positiivinen kokemus. Ekalta radalta 10vp + yliaika. Toisella radalla oli jo nollarata niiiiin lähellä, mutta , mutta... Pitäisi jo oppia kuinka herkkä takaakiertäjä Pave on ja suunnitella radat sen mukaan. Mutta aina oppii ja radat tuntuivat todella hyviltä. Harmi vain ettei tälle vuodelle enää taida kisoja tulla :/ Tampereella käydään vielä misseilemässä itsenäisyyspäivänä ja toki Messari on molempina päivinä "must to see and feel" :)

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Suomen Noutajakoirajärjestön päänäyttely ja Turku KV 20.-21.10.2012

WOUWOUWOU!!!! Olen sanaton, häkeltynyt...

Vuotuinen SNJ:n päänäyttely Hyvinkään wanhalla villatehtaalla, tollereita ilmoitettuna lähes 80 kappaletta. Perjantai iltana katselin omaa tollotiimiäni "sillä silmällä" ja itsekseni ajattelin että näkeehän siellä näyttelyssä edes tuttuja... Lauantaiaamuna vielä katselin Paavon turkkitilannetta ja harkitsin jo jättäväni sen kotiin, karva vaan pöllyää. Koko trio pääsi kuitenkin matkaan ja myös Pete pääsi korkkaamaan pentuluokan 5kk päivänään.

Tulihan sitä päivän aikana juostua.  Ensimmäiseksi junioriluokan urosten kehään hymypoika Ikaroksen (Tollerbay Tycoon By Quinn) kanssa, aikaa tarvitseva poika sai erittäin hyvän.

Paavo teki päivästä ikimuistoisen. Paavo laittoi parastaan laatuarvostelussa ja kilpailuluokassa (lue: hyppi pomppi istui seisoi ja liikkui aivan mielettömällä draivilla) ja tällä esiintymisellä irtosi suuren avoimenluokan voitto! Jo pelkästään tämä oli hieno saavutus erikoisnäyttelyssä, mutta lisää oli luvassa. Paras uros kehässä oli vastassa Suomen parhaimmisto, suurta mainetta niittäneitä uroksia. Karsinnan jatkuessa totesin että neljän parhaan joukossa ollaan ja olin enemmän kuin tyytyväinen. Ilmeeni on varmasti ollut näkemisen arvoinen kun muita koiria sijoiteltiin takaamme ja lopulta tuomari osoitti Paavon ykköspallille! Tuntui siltä että koko tollerikehän laita ratkesi hurraamaan, uskomaton fiilis... Enpä ole pitkään aikaan liikuttunut näyttelyssä kyyneliin asti, mutta siellä PU1 paikalla tuli vuodatettua pari kyyneltä. Paavo oli niin loistava <3 PU2 oli uskomattoman upeasti liikkunut 13-vuotias Cajo, PU3 ja PU4 olivat Suomen voitokkaimmat urokset Reetu ja Ramon!

Meno jatkui narttujen  parissa. Raili korkkasi viralliset luokat hienolla, itsevarmalla esiintymisellä. Tulokseksi ERI4, tuomari olisi kaivannut tytölle hieman enemmän jalkoja. Mutta tyytyväinen olin kun EH:ta lähdettiin hakemaan. Avoimessa luokassa oli esitettävinä iki-ihanat Vilkku ja Capri. Vilkku veti omalla vanhalla tyylillään; täysillä joka hetki! Tuomariakin alkoi jo naurattamaan Vilkun temppuilut, tällä showlla irtosi ERI3 SA. Capri esiintyi myös tyylilleen uskollisesti; kauniin rauhallisesti ja uskomattomalla askeleella liidellen. Tämä riitti avoimen luokan voittoon ja päivän päätteeksi Capri voitti nartut! Onnea Heli ja Riku :)
Veteraaneja oli paikalla kolme kappaletta. Siskokset Elli ja Viivi jakoivat korkeimmat luokasijat, Elli Annin handlauksella voittoon ja Viivi toiseksi, ihanat siskokset!
Paras narttu kisa oli mukavaa seurattavaa. Caprille voitto, Paavon äiti Dina toiseksi, Elli porskutti kolmannelle pallille ja Payton nappasi hienosti viimeisen sertinsä neljännellä sijalla.
Loppuskaboissa Elli oli VSP veteraani Cajon viedessä oikeutetusti voiton. Paavo ja Capri kohtasivat jälleen roppikehässä. Tuomari kehui molemmat koirat aivan uskomattoman hienoiksi yksilöiksi. Paavon energinen esiintyminen oikeutti Rotunsa parhaan arvoon, uskomatonta mutta totta!

Pete suoriutui omasta debyytistaan erinomaisesti, tuloksena pienten urospentujen 3. ja KP, tästä jatketaan :)

Paavo ROP, Capri VSP


Loppukehät venyivät, ensimmäiset ryhmät saatiin isoon kehään vasta puoli seitsemältä illalla, vaati kyllä kärsivallisyyttä. Mutta hyvää kannattaa odottaa! Copperfox's kasvattajaryhmä BIS3, Viivin jälkeläisryhmä BIS4, Capri BIS4-VSP ja sokerina pohjalla Paavon upea esiintyminen. Jätkä paineli sisään isoon kehään sellaisella asenteella että okset pois, sai siinä hihnan pitelijä juosta jotta pysyi menossa mukana. Paavo jatkoi esiintymistä rotukehässä nähtyyn tapaan, hyppien, loikkien ja silmiin nähden iloisesti. Handlerille tuli hiki ja piti siinä jo vähän suutahtaakin pojalle kun meno meni aivan mahdottomaksi ;) Mutta Paavo oli jo hurmannut BIS tuomarin. Viimeiseksi tuomari laittoi kiharan ja Paavon juoksemaan edestakaisin ja kyllä siinä on varmaat taas ollut näkemisen arvoinen ilme meikäläisellä kun kakkossijan ruusuke ojennettiin meille. PAAVO BEST IN SHOW 2 NOUTAJIEN ERIKOISNÄYTTELYSSÄ!!!! Kukapa olisi aamulla uskonut, aivan sanoinkuvaamattoman upeaa! Once in the lifetime kokemus :) Jälleen kerran kasvattaja-Minnalle kiitos tästä kultapojusta ja onnea! On se vaan niin ihana vaikka välillä hermoja koetteleekin ;)

Banietta's Flaming Style BEST IN SHOW 2! Handler is happy :)


Paavo BEST IN SHOW 2 SNJ:n päänäyttelyssä. Kuva kertoo varsin selkeästi millaisella asenteella Paavo päivän kehäjuoksut suoritti ;)

 
BIS2
 
Elli esittelee viikonlopun saldoaan; 2*VSP-vet



Tänään sunnuntaina kokeiltiin turneekestävyyttä ja vuorossa Turku KV. Tässäpä vielä lyhyesti tämän päivän varsin kelvollinen tulossaldo;
Wiia PN2 vara-CACIB
Ella  (Copperfox's Daddy's Pearl) PEK3
Ikaros EH1
Paavo ERI2 (kuten eilen uhkailin niin tänään palattiin maanpinnalle ;) )
Raili upeasti ERI1 SA PN3, päivän todellinen yllättäjä, sintti <3
Capri ERI3 SA
Viivi ERI2 SA
Elli ERI1 SA VSP-vet Cajon ollessa tänäänkin ROP-vet ja kaiken päätteeksi vielä ROP, onnea Katja!

Kiitos Anne ja Sanna tämän päivän matkaseurasta ja muillekin kiitos mukavasta viikonlopusta, messarissa nähdään :)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Novan agidebyytti 6.10.12

Burning Red's Amazing Number One "Nova" on korkannut agilityuransa Jyväskylässä 6.10. Ekalta radalta todella hieno hylky ja toiselta radalta 5vp kepeiltä (huom! ohjaajan vika ;) ) Eiköhän tästä kaksikosta kuulla jatkossakin 



Näyttelytuloksia

TollerShow Jämsä: Raili PEK4, Paavo ERI, Elli ERI2 SA

Spanieli er Hyvinkää: Nova EH2 ja Wiia ERI

Paavon kanssa on kisailtu viimeksi syyskuun lopussa agissa. Nollat antavat odottaa itseään, mikä taas on vain osoitus siitä että treeniä tarvitaan. Nyt on keskitytty erillaisiin keppikulmiin ja tulosta alkaa tulla, ainakin treeneissä ;) Tässä viimeisimpien kisojen kolme rataa neljästä. Yhtä en viitsinyt julkaista, koska lähdettiin pois noin kuuden esteen jälkeen...




maanantai 10. syyskuuta 2012

Agility Nokia 9.9.

Kävimme Paavon kanssa juhlistamassa omia synttäreitäni Nokialla parin radan merkeissä. Hieman hirvitti miten radat lähtevät sujumaan; Paavo on ollut kolme viikkoa vanhemmillani "eristyksissä" Railin juoksujen takia ja töiden takia ei olla ehditty treeneihinkään. Radalle paineltiin siis melko kylmiltään.

Ekalla radalla puuttuivat korvat ja jarrut (tää on meidän ensimmäisen radan syndrooma. Jätkällä on niin kivaa että se unohtaa ottaa kartturilta ohjeita...) Toiselle radalle tein sen virheen että pidin jätkää koko väliajan hihnan päässä. Tuntui moottori siinä sitten jo hyytyvän. Mutta jos jotain positiivista halutaan siitä radasta löytää niin uskaltauduin kokeilemaan muutamaa meille vieraampaa ohjauskuviota ja ne suoriutuivat juuri niin kuin pitääkin, jes! Ensi viikolla liidellään taas Liedossa ja ehditään käymään jopa treeneissä ennen niitä ;)

Lauantaina päästiin Ellin ja Wandan kanssa elämämme ensimmäistä kertaa käytännön metsälle ja aamun saldona oli Ellille kolme noutoa :) Elli oli aivan täpinöissään ja olihan se hienoa antaa koiralle mahdollisuus toteuttaa sitä mihin se on jalostettu.

Ensimmäinen lintu noudettuna :)

Elli tarkkana passissa
Paattikoira :)

Aamun saalis
Elli niin kovin ylpeänä

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Nova epiksissä 4.6.12

Tässä nopean Novan menoa tiistailta. Hylky tuloksena mutta hienon näköistä menoa :) Paulalle tulee vielä hiki tuon kanssa ;)

Novan rata

maanantai 3. syyskuuta 2012

Palavien punaisten kuulumiset jatkossa blogimuodossa

Sainpas toteutettua pitkän ajan suunnitelman. Kotisivut laahaavat pahasti jäljessä, joten ajattelin helpottaa edes tiimin kuulumisten kertomista. Josko blogia tulisi päivitettyä helpommin.

Mitäs kaikkea tähän kuluneeseen kesään ja jo alkaneeseen syksyyn kuuluukaan. Lauma kasvoi yhdellä kultaisella kun veljeni hommasi itselleen Peten, Wandan puoliveli, viralliselta nimeltään Clearing Pond's Gold Digger. Hurmaava jötikkä :) Isänä Petellä on englantilainen herrasmies Thornywait McShay At Ritzilyn ja emänä iki-ihana suosikkikultsuni Greenhill's Stardust.

Wandan ja äidin kova työ palkittiin kesäkuun lopussa kun Wanda suoritty hyväksytysti noutajien taipumuskokeen ja tuli sen myötä Suomen ja Eestin muotovalioksi!



Tollotiimi on menestynyt varsin mukavasti. Raili on ollut kahdesti ROP-pentu, TollerShowssa PEK4. Elli on mummoutumisen myötä palannut takaisin kehiin. Porissa ROP-vet, Seinäjoen ryhmiksessä 25.8. tuli täyspotti; PN1 ROP ROP-vet ja BEST IN SHOW 4-veteraani! TollerShowssa hienosti VET ERI2 SA, luokassa 11 upeaa veteraaninarttua! Paavo on keskittynyt agilityyn ja nousikin toukokuussa Maxi3 luokkaan! Agilityssä on otettu tavoitteeksi saada SM-nollat kasaan vuodelle 2012 ja ensimmäinen SM-0 tuli Raumalta 28.7. Jännityksellä odotan mihin ratkeemme riittävät. Kisoja on katsottuna, josko niitä nolliakin sieltä tulisi. Aloitimme "uudestaan" tokoilun liki puolen vuoden tauon jälkeen eli toivottavasti tuloksia saadaan loppuvuodesta vielä sieltäkin saralta.

Raili ROP-pentu Pori KV
Elli PN3 ROP-vet Pori KV
Elli ROP ROP-vet BIS4-vet Seinäjoella 25.8.
Paavo lempilajinsa parissa
Wiia on porskuttanut näyttelyissä muutamat ropit ja Porin KV:ssä VSP ja CACIB. Hienoa! Jälkikasvu on menestynyt myös loistavasti! Burning Red's Amazing Number One "Nova" on osoittanut olevansa nimensä arvoinen yksilö. Plakkarissa on jo ensimmäiset tittelit; EE JMVA ja EEJV-12, neljä sertiä Suomesta, VSP ja ROP sijoitukset. Ensimmäinen agilitystartti on myös katsottuna. Ja mikä tärkeintä, tämä kaunokainen on myös terve! Kennelliitosta tuli tänään luustokuvauksen tulokset ja Nova lukeutuu parhaaseen A-ryhmään :)
Burning Red's Amazing Heffalump "Luna" on myös päässyt aloittamaan agilityn ja pyörähdellyt myös harvakseltaan näyttelykehissä. Mutta millaisin tuloksin!  Kiikoisten ryhmiksessä PN2 SERT, Forssan KR:ssä ja Tervakoski KV:ssa PN1 SERT VSP! Mahtavaa Tarja ja Luna, mahtavaa!
Sijoitustyttöni BR's Amazing Rosebud "Fasu" kävi myös kuvilla, tuloksena C/C ja kyynärät sekä polvet 0. Fasu on pudottanut täysin turkkinsa, joten tytön loppuvuoden näyttelyitä tarvitsee hieman pohtia.
Lisää kuvaustuloksia on toivottavasti vielä tulossa tämän vuoden aikana. 

 Kiikoisten rn 17.6.12 Wiia ROP, Luna PN2
 Luna PN2 SERT, tuomari Vera Smirnova
 Nova EE JMVA ja EEJV-12 3.6.12