maanantai 8. kesäkuuta 2015

Vauhdikas viikonloppu!

Voi vitsit kun takana on aivan mahtava koiran täytteinen ja erillainen viikonloppu! :)

Railin PENNUT ovat syntyneet <3 Kolme prinssiä ja yksi prinsessa näkivät päivänvalon lauantaina 6.6. Raili on kiltti tyttö ja synnytti mukavasti päiväsaikaan ;) Ensimmäisinä syntyivät kaksi komeaa piirtopäistä poikaa. Niiden kanssa Raili oli saanut tehdä hieman enemmän töitä, mutta syntyivät kuitenkin luonnollisesti ja kaksi viimeistä tulivat sitten jo aivan helposti pihalle.

Pennut ovat kaikki elinvoimaisia ja ovat innokkaita syömäreitä. Väriltään ne ovat kaikki kauniin tummanpunaisia hyvillä merkeillä. Raili on ollut esimerkillinen emä. Ehkä aavistuksen yli-innokaskin ekana vuorokautena, mutta on jo kuulemma rauhoittunut ja malttanut hetkeksi jopa poistua pentulaatikosta. Kauhea kiire sinne kuitenki on takaisin, jos joku pennuista äännähtää. Raili alkaa myös ymmärtämään että pentujen paikka on pentulaatikossa, ensimmäisenä yönä se oli kantanut ne toistuvasti sohvalle :D

Sunnuntaihin asti pitäisi malttaa odottaa ja sitten pääsen näkemään nämä ihanaiset pallerot <3

Onnellinen mamma <3

Tyttö

Pienin poika

Poika
Isoin poika
Ellin ja Paavon kanssa taas pakattiin kamat kasaan ja lähdettiin perjantaina kohti Himosta, jossa järjestettiin 25v. tollereiden juhlaleiri. Meidän eka tollerileiri, oli jo aikakin kokea tämä tapahtuma :) Mökkeilyä, koiria, hyvää seuraa ja ruokaa, sanoisin että oikein mukava tapa viettää viikonloppu.
Perjantaina kävin kuuntelemassa tollausluennon, oli mielenkiintoinen ja nyt minullakin on parempi käsitys siitä millainen tämä vielä Suomeen rantautumaton, mutta Ruotsin puolella jo virallinen koemuoto on.
olisi ollut mielenkiintoista käydä katsomassa myös koirakoiden kouluttautumista lajiin, mutta sen sijaan osallistuin Paavon kanssa Tolympialaisiin. Halusin touhuta koiran kanssa sen sijaan että olisin istunut metsässä kuunteluoppilaana.

Tolympialaisissa osallistuttuun neljälle rastille. Me kokeilimme Paavon kanssa rally-tokoa. Oli ihan mielenkiintoista kokeilla pieni radan pätkä, itse kun en ole lajiin jaksanut sen tarkemmin tutustua. Seuraavaksi käytiin kokeilemassa osaako Paavo enää noutaa damia :D Toinen rasti oli siis lähihakutehtävä. Kovin skeptisenä lähetin Paavon hakualueelle, eihän sen kanssa ole treenattu noutoja enään pitkään aikaan. Ei se nyt ihan oppikirja suoritus ollut, mutta sainpas kuitenkin ohjattua jätkän hakualueelle ja toi se jopa kolme damia ;)

Iltapäivällä oli malttirasti. Koiran oli siis tarkoitus istua rauhallisesti ohjaajan vieressä ohjaajan heittäessä damia pahvilaatikkoon. Ekalla Paavo varasti, mutta itseppä unohdin antaa sille paikka käskyn kun keskityin niin tarkasti damin tarkkuusheittoon :D Kaksi muuta heittoa meni koiralta hyvin ja saatiinpa yksi heitto jopa kohteeseen asti. Viimeisenä rastina oli houkutusten highway eli luoksetulo kaikenlaisista houkuttimista kootun kujan läpi. Paavo ei kyllä kiinnittänyt mitään huomiota sivuilla oleviin leluihin ja nakkilautasiin vaan kiltisti yhdellä käskyllä ohjaajan luo :) Ellikin pääsi kokeilemaan houkutuskujaa, se ei sitten mennyt yhtä suoraviivaisesti. Mummeli meni zikzak kuviota nakkikipalta toiselle ohjaajan huitomisesta välittämättä ;)

Kiitos Johanna ja Emmi mökkiseurasta!

Leiritunnelmissa 8)

Mummo otti vähän vapaammin tuon mökkeilyn :D

Paavo


Sunnuntaina lähdettiin leiriltä kotiin aikaisemmin kuin muut. Tällä kertaa karavaanimme suuntasi Riihimäelle näyttelyyn. Äiti tuli Sissin kanssa perästä toisella autolla. Hyvin meni näyttelykin, vaikka tuuli oli kamala ja iltapäivällä kylmeni reilusti. Paavo oli ROP mukavalla esiintymisellä. Tukkakoirissa pidettiin tiukkaa linjaa, tuomarin linja tosin tuli selväksi jo kääpiösnautsereiden arvostelua seuratessa. Eri oli tiukassa  ja SA samten. Tukissa parasta urosta ei valittu ollenkaan. Tämän takia Sissin tulos PN2 ja vara-SERT ei oikeastaan edes harmita, vaikka valioituminen oli niiiiiin lähellä. Mutta onhan meillä aikaa sitä vikaa serti metsästää :) Seuraava näyttely onkin sitten Ruotsin puolella!

Kuva Johanna Hildén

Kuva Johanna Hildén

Kuva Johanna Hildén
Paavon kanssa kävimme korkkaamassa tokon EVL-luokan kaksi viikkoa sitten Satakunnan noutajien mestaruustokossa. Jätkä teki omalla osaamistasollaan töitä, mutta ikävä kyllä se yksi ainoa liike jota ollaan viime aikoina oikein kunnolla treenattu eli ruutu meni nollille. Tämän takia tulokseksi EVL2, muutoin oikein kivaa tasaista 8 rivia saatiin aikaiseksi.
Seuraavana keskiviikkona käytiin tokoilemassa uudelleen Ulvilassa, mutta se taas ei mennyt kyllä yhtään nappiin ja jäätiin ilman tulosta kun saatiin 0 useammasta liikkeestä. Arvostelu oli kyllä muutenkin todella tiukka ja pistevähennyksiä tuli herkästi. No me treenaillaan lisää, tai sitten ei :) Tuo elokuussa tuleva sääntömuutos on vienyt meikäläisen tokoiluhalut. Tai lähinnä minulla ei ole intoa lähteä opettamaan Paavolle enää yhtään uusia juttuja kun noissa vanhoissakin liikkeissä olisi vielä hiomista eikä Paavo muutenkaan ole se kaikista helpoin opetettava. No katsotaan. jos sitten Railin ja Mairen kanssa innostuisi noista uusista kuvioista? Aika näyttää.

Mairen kotiutumiseen kuusi yötä jäljellä :)

Sissi Pete Wiia Elli Paavo

Riemukasta kesän jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti