sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Dreams come true

Eilen oli yksi koiraharrastushistoriani hienoimmista päivistä. Päivä, josta olen unelmoinut siitä asti kun tajusin, että Raililla on ihan hyvin lahjoja agilitykentille. Railista tuli Suomen Agilityvalio!
Tampereella järjestettiin tollereiden agilitymestaruudet, mikä ihana paikka valioitumiselle. Railin ensimmäinen rata meni hylkäyksen puolelle, mutta toinen rata oli hyvin etenevä. Tosin radalla oli yksi kohta, joka oli lähes kaikille hankala ja johti vähintään virheisiin tai sitten hylkäykseen. Aan jälkeinen elämä oli haastava, vaikka se ratapiirroksessa näyttää varsin simppeliltä. Edeltävä putki ja muuri olivat sellaisella linjalla, että muurikin piti käydä ohjaamassa, ei osunut automaattisesti hyppylinjalle, varsinkin minit tuntuivat tulevan herkästi ohi. Aan jälkeen eteet taas olivat sen verran syrjemmässä, että herkästi koirat ohjautuivat esteen nro 7 väärälle puolelle. Itse jouduin varmistelemaan Aan alastulokontaktia, mutta hyvin onnistuin Railin törkkäisemään seiskaesteen oikealle puolelle. Sitten tuli se taistelu kohta ettei estettä nro 8 hypätä väärästä suunnasta. Taisteluvoitto, kiitos kuuliaisen koiran. Loppurata oli sellaista flowtilaa ja maalissa totesin Railille,että nyt on jännää. Nollia ei ollut montaa kappaletta.
Sitten kuulutettiin tulokset; "Voiton veivät Ninni ja Raili". Ja sitten tuli itku... Lisäksi Raili sijoittui tollereiden agilitymestaruuksiissa medien sijalle 2! Aivan huikea päivä :) Nämä olivat vasta Railin toiset kilpailut mammaloman jälkeen. Kuukausi sitten startattiin Nummelassa ja saatiin SM-tili jo siellä auki :) Satakunnan piirimestaruudet jäivät valitettavasti väliin tassuhaavan takia.

Herkkähetki, spontaani itkureaktio. Maailman paras Raili <3 Kuva: Mari Kattainen

Railille tollerimestaruuksissa medien 2. sija :) 1. Johanna ja Tikru, 3. Miia ja Willa Kuva: Mari Kattainen

FI AVA CIB&CIE&BALT&FI&BY&EE&LV&LT MVA Myrock's X-Mas Angel
Päivitykset laahaavat pahasti perässä :D Tässä parin kuukauden tuloksia kuvin.

Ramos treenailee

Ramos 3kk
Maire vaakkuilee :)

Pori KV:ssa kaverin appenzelia esittämässä. Eijatuun Winterzeit ROP SERT CACIB
Pori KV Paavo ROP, Tiuku VSP Kuva Risto Syrjä

Pori KV Burning Red's Amazing Heffalump PN2 SERT FI MVA vara-CACIB -> CACIB! Onnea Luna ja tiimi ja kiitos :) Emänsä Wiia oli VSP
Perhepotretti <3 Sylvi, Raili ja Ramos
Turku kr 8.8. Sissi ROP, veljensä Sulo VSP. Paavo oli samaisessa näyttelyssä PU4
Raili pääsi käytännönmetsälle :)
Porissa järjestettiin suuri yli 100 koiran match show. Sissi oli Best In Show :)
Helsinki pn Maire ROP-pentu

Toller Show Paavo eri2 SA ja PU-kilpailussa kuuden parhaan joukossa
Toller Show Maire BIS-pentu :)

"Viehättävä vaavi. Hyvin lupaava pää, tarkkaavainen ilme. Ikäisekseen erinomainen sivuprofiili. Kaunis kaula ja ylälinja. Erinomainen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen rintakehän alku. Feminiininen raajaluusto. Hyvänlaatuinen karvapeite. Vaavimaista rullaamista vielä selässä, mutta muuten lupaavat liikkeet. Erinomainen hännänkäyttö kruunaa kokonaisuuden. Mukava nähdä lupaava pentu." Kuva Katri Linna
Kuva Katri Linna
Wiia käväisi Norjassa. Erkkarista EH ja Euroopan Voittajassa ERI3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti