keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Elossa ollaan :D

Koska olen huomattavan laiska blogin kirjoittaja niin kootaanpa vain pikaisesti mitä me ollaan hiljaiselon aikana hommattu:

railin pennut syntyivät 9.6.17, uros ja kaksi narttua. Hekin ovat jo 8kk ikäisiä pentuja, jotka lähestyvät jo juniori ikää! Kaikilla kolmella on elämä sujunut oikein mukavasti ja kaikki kolme ovat pääseet näyttämään taitojaan harrastuksien parissa, näyttelykehätkin on jo kaikilla kolmella korkattu :) Tytöistä punanenäinen jäi meidän lauman jatkoksi.

Paavo on tykittänyt kivasti veteraanikehissä, hienoimpana saavutuksena messarista se sai viisi titteliä kuudella tarjolla olevasta! Kohta ikää tulee mittarin 9 vuotta, mutta ikä ei juuri paina mieltä, fyysisiä muutoksia toki alkaa herrasta näkemään. Saipa se jälleen kutsun gaalaankin.

Raili palasi tammikuun alussa kisaradoille mammalomalta ja on jo kartuttanut SM-tiliään neljän nollaradan verran! Kävi muori myös reilun vuoden tauon jälkeen näytelmissäkin. Railin mielestä taukoa voidaan pitää taas vuosi ;)

Maire toteutti yhden ison unelmani ja se voitti Novascotiannoutajat ry:n vuoden Nome-tollerin tittelin! Aivan huikeeta :) Syksyllä tokosta AVO1 ja joulukuussa vielä VOI2, vain puoli pistettä jäätiin ykköstuloksesta! Syksyllä Maire myös nousi agilityn kolmosluokkaan.

Wiia täytti jo 10 vuotta, ikinä ei ikää uskoisi. Näyttelyissä käydään harvakseltaan. Ilmoitan sitä enää vain näyttelyihin, joihin yli 10v veteraanit pääsevät ilmaiseksi tai huomattavalla alennuksella. Mielestäni yli 10 vuotiaiden koirien näyttelyissä käymistä pitää tukea halvemmilla hinnoilla. Harvoin ne enää välttämättä pystyvät kehissä täysillä nuoremmille kampoihin laittamaan, mutta hyvässä kunnossa oleva veteraani on rodulle ylpeyden aihe ja pitkään ikään tulisi kasvatuksessa pyrkiä. Wandallekin olisi tarkoitus jokin vetskunäyttely katsoa.

Tukkaeläimistä Lyyti on tehnyt kivaa tulosta juniorikehissä. Plakkarissa jo useampi serti ja kaksi junnutitteliä messarista. Upeinta oli ehdottomasti lokakuun erikoisnäyttelyssä kun yli 50 portugeesin joukosta Lyyti oli ROP ROP-juniori BIS-juniori ja BEST IN SHOW 2!! Äitinsä Sissi tuli samaisessa näyttelyssä tiukasti peesissä ja oli PN2.
Sissi saavutti marraskuussa sille asetetun tavoitteen eli siirtyi agilityn kolmosluokkaan. Kolmosissakin on jo pari kertaa startattu, mutta nyt hieman treenaamme tuota ohjaukseen tuloa ja kuuntelua ennen kuin jatkamme ;)


Alle vähän kuvasatoa





Sissi RYP3 Janakkalassa

Maire siirtyi kolmosluokkaan agilityssä

Ramos ja ruskan värit

Maire toko AVO1

Sissi PN2 erkkarissa

Erikoisnäyttelyn BIS-jun ja BIS2

Lyytin jackpot!

Erkkarin PN1

Harmi

Mairelle käyttöluokan voitto erkkarissa

Pennut pentutreffeillä

Novalle SERT-A, se on one more to go!

Pohjoismaiden voittajassa

Messariviikonlopun kokonaissaldo

VOI2


Harmi Raili Maire Paavo

Uuden kodin ympäristössä on hieno suistoalue

Bruno ja Ninja voitokkaina Helsingin pentunäyttelyssä


Ramos


maanantai 5. kesäkuuta 2017

Huikea kevät ja pentukesää odotellessa!

Ensin se tärkein; meille tulee pentuja! Viisi viikoa sitten ultra vahvisti tiineyden ja viime viikolla röntgenistä paljastui viisi pentua <3 Raili on jo valtavan kokoinen eikä olo vaikuta enää kovin hyvältä. Synnytys voi käynnistyä minä hetkenä hyvänsä. Tänään on 61 vuorokautta ensimmäisestä astutuksesta. Jos se on yhtään tarkka likka niin synnyttää huomenna, samana päivänä kuin edelliset pennut täyttävät kaksi vuotta ;)

Henkilön Kennel Burning Red's kuva.
60vrk


Kevät meni harrastellessa aktiivisesti. Paavo on jatkanut hienoa menestystään veteraaniluokissa, upeimpana tuloksena Tampereen kansainvälisen koiranäyttelyn ryhmävoitto ja BIS2-veteraani! Sissi palasi mammalomatauoltaan näyttelykehiin Raumalla ollen VSP. Wiia on myös porskuttanut tasaisesti ja Raumalla sekin hienosti ROP ja ROP-vet. Maire pudotti kaiken karvansa ja on nyt vähän aikaa tauolla kehistä.

Maire on kuitenkin vetänyt todella mukavasti käyttöpuolella! Huhtikuussa osallistuimme meidän molempien ensimmäiseen WT-kokeeseen ja Maire teki niin hienoa työtä. Tuloksena ALO1 ja alokasluokan voitto! Saatiin myös kennelpiirin kunniapalkinto. Kaksi B-kokeen starttia ollaan saatu jo pohjalle tälle kaudelle, molemmista tuloksena ALO3. Ekassa kokeessa tökkivät palautukset, toisessa haastava haku vei voiton. Ylpeä silti olen pikkutollosta, tasaisen varmaa tulosta tehnyt. Nyt keskitytään treenailuun ja katsotaan myöhemmin uusia kokeita.

Railin ollessa mammalomalla, ovat Sissi ja Maire toteuttaneet agilitykoiran virkaa. Sissi tekikin hienon paluun agilitykentille tykittäen triplanollan ja nousi kakkosluokkaan! Seuraavissa kisoissa taas Maire viimeisteli ykkösluokan ja näin ollen tytöt kisaavat siis molemmat kesällä kakkosluokassa, hyvä hyvä :)

Nyt kuitenkin jäädään odottelemaan pentujen syntymää <3

Henkilön Kennel Burning Red's kuva.
Paavo RYP1 Tampereella, kuva DogXpress

Henkilön Kennel Burning Red's kuva.
Sissille SERT agilityn 1-luokasta

Henkilön Kennel Burning Red's kuva.
Maire WT ALO1

Henkilön Kennel Burning Red's kuva.
Mairelle SERT agilityn 1-luokasta

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Peukut pystyssä!

Vuoden eka kirjoitus ja paljon onkin alkuvuoteen mahtunut. Talvikin kääntynyt kevääksi. Meille tuleekin jännä kevät. Itse olen ostamassa uutta asuntoa, päästään toivottavasti tolleritrion kanssa muuttamaan pois keskustan tuntumasta enemmän maaseudulle veden ja metsien läheisyyteen. Peukut pystyyn!

Toinen peukutettava asia onkin sitten pentuprojekti! 4.4.-8.4. vietimme Railin kanssa jännittäviä aikoja Hollannissa. Raililla ja Murphyllä oli useammat onnistuneet treffit ja lempi leiskui vahvahsti, joten toiveissa nyt olisi että meillä vihdoin ja viimein kesäkuun alussa syntyisi se ensimmäinen Burning Red's tolleripentue :) Ultra sen sitten meille reilun kolmen viikon päästä kertoo.
Henkilön Ninni Uusitalo kuva.
Raili ja Murphy
Henkilön Ninni Uusitalo kuva.
Raili ja Murphy

Henkilön Ninni Uusitalo kuva.
Hollannista piti pongata tulppaaneja ;)

Näyttelyrintamalta myös hienoja uutisia! Tammikuun Turussa Paavo oli PU2 vara-CACIB ja Maire sai vara-sertin. 15. helmikuuta Maire täytti kaksi vuotta ja näin alkoi kova odotus siitä viimeisen sertin metsästyksestä. Maaliskuun  toisena päivänä Paavo täytti kahdeksan vuotta ja siirtyi veteraanikerhoon! Ei kyllä tästä mamman lennokkaasta mussukasta huomaa vielä yhtään ikääntymistä. Pari harmaata karvaa on silmien päällä. 
Veteraaniluokan korkkaus ja Mairen sertijahdin aloitus toteutui Lahdessa 26.3. Ja millä tyylillä! Paavo tykitti täysillä ja oli aivan mahtavasti PU1 ROP-vet ja ROP! Maire taas päätti että kesäkausi saadaan keskittyä sporttilajeihin, sen lisäksi että karva pöllyää niin Amerikan prinsessamme oli PN3 SERT eli Maire on nyt virallisesti FI MVA Manitou's Tail'ored Maid!! :) Enpä olisi aamulla uskonut millaisella jackpotilla kotiudumme illalla. Wiiakin kävi edustamassa, tällä kertaa upeat liikkeet eivät kompensoineet suurta kokoa ja tällä kertaa tuloksena EH. Maailman hienoin koikkeri se silti on :)
Eilen Vaasan näyttelyssä Paavo oli PU2 VSP-vet, Pete ERI2 SA ja Maire ERI2.
Niin ja kävihän Paavo helmikuussa edustamssa tollereita Champion of Champions kutsugaalassa vuoden voitokkaimmille koirille. Paavo pääsi nousemaan lavalle kaksi kertaa, voittaen ensimmäisellä kierroksella englanninsetterin. Olipahan kokemus ja meidän pöydässä huikea kannustus! Kiitos kaikille mukana olleille :)

Henkilön Ninni Uusitalo kuva.
Maire ja Paavo

Henkilön Ninni Uusitalo kuva.
FI MVA Manitou's Tail'ored Maid



Agilitystä Raili on nyt luonnollisesti jäänyt tauolle, mutta on se alkuvuoden aikana ehtinyt pari nollaa lisää saada tililleen. Hienointa kuitenkin on se, että Maire starttasi agilityuransa tammikuussa kotikisoissa. Ekalta radalta hylky, mutta toiselta radalta se tykitti ensimmäisen LUVAnsa! On se kyllä monipuolinen tyttö, ei voi muuta sanoa. Ihan sama mitä tehdään, kunhan tehdään jotakin.
Wiia oli ilmoitettu lähinnä fiilistelymielessä hyppyradalle. Treenattu ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti kerran vuoteen ;) Wiialla oli kuitenkin vauhti päällä ja asenne kohdillaan ja vastoin kaikkia odotuksia selvisimme ilman ratavirheitä maaliin ja sijoitus 2. riitti tuomaan myös Wiialle LUVAn!! Se olikin sitten Wiian Suuri Comeback ja Grande Final samalla kertaa. Agilityradoille en sitä enää tule koskaan viemään, turvallinen kontaktien suorittaminen vaatisi hieman enemmän treeniä eikä Wiia ole mikään agihirmu koskaan ollutkaan. Mitä nyt silloin tällöin voidaan edelleen jatkossa käydä vähän höntsätreenailemassa.


Nomea ollaan treenailtu. Ja tokoakin. Maire ja Raili kävivät edustamssa tolleriyhdistystä Mäntän talvinomessa ihan näköisillään suorituksilla. Mairella tarkkaa rauhallista työskentelyä, Raililla lähti hieman lapasesta :D Ensi viikonloppuna on Mairen ja minun ensimmäinen WT-koe ja NOME ilmoittautuminenkin on jo lähtenyt eteenpäin, hui!
Henkilön Ninni Uusitalo kuva.
Raili talvinomessa
Henkilön Ninni Uusitalo kuva.
Maire talvinomessa

Henkilön Ninni Uusitalo kuva.
Maire tokoilee, kuva: Johanna Friman

Tokossa saimme hieman takapakkia kun helmikuussa kesken Mairen puukapulan noudon toinen hallissa ollut koira kävi ilman mitään näkyvää syytä täysillä kiinni Maireen. Maire yritti kaikin tavoin poistua tilanteesta ja alistua, mutta toinen ei lopettanut.Itse ehdin melko nopeasti paikalle ja sain karjaisemalla toisen koiran lopettamaan Mairen pöllyyttämisen, mutta korvaan tuli kuitenkin pari viiltohaavaa. Ei onneksi sen suurempia ruhjeita. Haavat ovat nyt parissa kuukaudessa parantuneet ja karvatkin kasvaneet takaisin. Suuremmat haavat ovat Mairen korvien välissä. Se on todella ohjaaja pehmeä koira eikä halua tehdä elämässään virheitä. Sille on ollut todella kova paikka että kesken sen yhden lempiliikkeen iso musta koira tulee päälle, siihen sattuu ja ihmisetkin vielä tulivat kovaäänisesti paikalle. Prinsessa parka... Mielellään se onneksi edelleen tulee halliin ja tekee mielellään töitä, mutta noudon kanssa olemme joutuneet tekemään paljon töitä. Hallissa. Muualla se ei ole ongelma ollut kertaakaan tapahtuneen jälkeen. Mutta hallissa Maire selvästi epäröi noutoa ja odottaa koska taas hyökätään päälle. Se myös reagoi hieman enemmän hallissa liikkuviin ihmisiin ja koiriin. Mutta positiivisella vahvistamisella ollaan päästy jo lähes entiseen pisteeseen noudon suhteen hallissa. Luulen että Maire unohtaa tämän ikävän välikohtauksen nopeammin kuin omistajansa :(

maanantai 19. joulukuuta 2016

Vuosi pulkassa

Paljon on tapahtunut. Valitettavasti Raili ultrattiin Hollannin reissun jälkeen tyhjäksi, mutta menemme sitten keväällä uudestaan yrittämään. Sissi sen sijaan pyöräytti maailmaan kolme komeaa poikaa ja kaksi kaunista tyttöä :) Huomenna pennut ovat seitsemänviikkoisia ja saamme hakea Sissin ja joulupaketin kotiin ;)


Vastasyntyneet
Neliviikkoiset

Sirkka

Sisu

Sebastian

Sampo

Saima
Maire kuvattiin kauttaaltaan terveeksi ja testattiin Railin tavoin DE terveeksi :) Maire lisäsi yhden meriitin lisää saavutuksiinsa ja sai tokon piirimestaruuskokeessa ALO1 tuloksen kunniapalkinnon kera ja voitti luokkansa :) Näyttelyissä on tullut pari sertiä lisää ja Jyväskyylän KV:ssa se sai molempina päivinä cacibin!



Paavo on jatkanut upeaa näyttelyputkeaan! 14 kertaa putkeen se oli PU1, Jyväskylän intissä milempina päivinä RYP3 ja Helsinki Winnerissä VSP saaden totaalisen karvattomana titelin HeW-16! Aivan uskomatonta. Saimme kutsun Champion of Champions gaalaan helmikuussa, mahtavaa päästä kohottamaan skumppamaljat Paavon kunniaksi ennen kuin on aika siirtyä veteraaniluokkiin :)

Jyväskylä kv 2*RYP3
Lahti KV ROP


HeW-16 ja VSP
Huikean vuoden loppuhuipentuma
Railin Sylvi-tytär sai itsenäisyyspäivänä sertin :)


Rauhallista joulunaikaa kaikille lukiojoille