sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Novasta RU Ch!

Burning Red's Amazing Number One "Nova" on käynyt visiitillä idässä ja tuloksena sekä lauantailta että sunnuntailta SERT CACIB ROP ja sen myötä uusi titteli RU MVA! :) Paljon paljon onnea Paula ja Susanna!

FI&RU MVA EE JMVA EEJV-12 Burning Red's Amazing Number One

Huomenna onkin jännä päivä kun haetaan Sissi kotiin :)


tiistai 25. kesäkuuta 2013

Oho hupsis!

Niin siinä sitten taas kävi että lauma kasvaa vielä yhdellä yksilöllä ja rotukokemukseni yhdellä rodulla ;) Ihan niin herätysostos tämä uusin tulokas ei ole mitä alustava työnimi on antanut ymmärtää. Äidiltä olin jo varannut paikan loppuvuodesta Wiian pennulle, mutta koska päätin olla teettämättä Wiialle enää pentuja, oli siellä koiran paikka auki.
Tuurin näyttelyssä sitten totesin äidille että kyllä hänellekin pitäisi joku showpuudeli hankkia, siis koira, joka on hankittu ihan pelkästään näyttelyitä silmällä pitäen. Ja äiti oli sitten samaa mieltä. Rotujakin ehdittiin siinä sitten miettiä. Pieni, kasiryhmäläinen, helppoturkkinen. Eihän sitä oikein vastannut muu kuin koikkeri, mutta kun halusimme jotain muuta... Minä siitä sitten kahvijonosta lampsein suoraan labbiskehän reunalle ja otin äidin kanssa käymäni keskustelun puheeksi Railamaan Jaanan kanssa (kennel Adventurer's). Olen hänen portugalinvesikoiriaan aina ihastellut ja rodun ominaisuuksista Jaanan kanssa keskustellut. Erityisen vaikutuksen minuun on tehnyt Jaanan koirien seesteisyys. Ne ovat iloisen itsevarmoja, mutta eivät säädä omiaan joka suuntaan. Pidättyväinen luonne on aina jotenkin iskenyt minuun, ei tarvitse olla kaikkien kaveri. Sellainen koira kuin omistaja? ;) Lisäksi ulkonäkö viehättää. Olen kuitenkin aina vierastanut runsastaturkkisen koiran hoitoa, mutta siitäkin asiasta on keskusteltu Jaanan kanssa positiiviseen malliin.

Näin siis mainitsin että me tarviitaisiin showpuudeli. "Sattumalta" Jaanalla oli sillä hetkellä neljä viikkoiset portugeesin pennut ja yksi narttu etsi sijoituskotia, se voisi kuulemma mielellään muuttaa meille. Näin oli siis kulunut noin kymmenen minuuttia siitä kun mainitsin äidille koiran tarpeesta ja minulla oli pentu valmiina ;)
Äiti ei ole ihan yhtä spontaani luonteeltaan kuin minä, enemmän järki-ihminen eikä nyt ihan siltä istumalta luvannut juuri tätä pentua ottaa. Asia jäi kuitenkin hautumaan pariksi viikoksi.

Viime sunnuntaina sitten taas oli ilmoitusta että pentu on ilman sijoituskotia. Vinkkasin asiasta taas äidille ja hän oli selvästi sulatellut asiaa ja oli sitten sitä mieltä että meillehän se voi sitten muuttaa :) Samana iltana soitin Jaanalle ja kerroin että vihreä valo on syttynyt. Niin siinä sitten sovittiin parissa minuutissa että musta tyttö valkoisin merkein muuttaa meille 1.7.! Sijoitustyttö siis kyseessä ja tulevaisuudessa ura kehänkiertäjänä ja lupasin sen aksakentillekin viedä ;) Alustavana työnimenä toimi "Hupsis", mutta jatkossa tyttö tuntee nimen SISSI (hupSISSI), Hupsis-nimi tosin elää varmaan ikuisesti, sen verran kuvaava se on :) Virallisesti tämä kaunokainen on Adventurer's Dashing Night (Ch Robel Alexander The Great Aquatass AWD + Ch Adventurer's Amazing Night ) Nyt sitten on ostoslistalla trimmikone ja pari muuta turkinhoitovälinettä joita ei vielä yhdeksän vuoden aikana ole kaappiin kertynyt, mutta voi jehma kun mä olen innoissani!

Jaanalle ja Sannalle vielä kerran ISO KIITOS luottamuksesta, toivottavasti pystymme vastaamaan odotuksia :)

P.s. Mitä tapahtui sille toiveelle "pieni ja helppoturkkinen"? :D


tiistai 18. kesäkuuta 2013

"Note to myself" eli Raili epistelee

Eilen kävimme Railin kanssa ottamassa kisatuntumaa Rauman epiksissä. Samassa paikassa tulee tapahtumaan virallinenkin agidebyytti, joten mikäs sen parempi paikka käydä testaamassa kisakunto.

Mölliradalla oli yhteensä kuusitoista lähtijää. Rata oli perinteinen möllirata: suoraa linjaa ja yhdellä valssilla pärjää ;) Eipä ollut ongelmaa, hyvin lähti Raili putkilähetyksiin. Mistä vain saataisiin mulle se varmuus ja luotto koiraan? Videolta näkyy että ihan turhaan odottelen, saataisiin vielä sekuntti ajasta pois, jos ohjaaja juoksisi...

Möllirata 0vp sija 1/16

1-luokan rata oli todella mukava, hieman enemmän jo tehtäviä ja keppikulma oli jo hieman haastavampi. Tavoitteeksi otin hyvät kontaktit ja itsenäinen keppisuoritus. Raili tuntui todella hyvältä käteen ja teki ihan oman tasoisensa suorituksen. Radan sössein minä, keppien jälkeen yritin kääntää Railia putkeen poispäinkäännöksellä, vapautin koiran liian aikaisin ja Raili lukitsi väärän putken pään. Nyt jälkikäteen ajateltuna persjättö tai valssi keppien päähän olisi ollut luontevampi. No tämän takia näissä käydän että saadaan kokemuksia, ei kämmitä sitten virallisissa ;) Kepit ja kontaktit olivat hienot! Lisäksi olen aivan mielettömän tyytyväinen miten tuo malttaa odottaa lähdössä. Ei aikomustakaan lähteä omin luvin, pohjatyö siihenkin on kannattanut.

1-luokka HYL

Avoin rata olikin sitten jo kinkkisempi. Heti radan alussa mukava puomi-putkiansa ja avokeppikulma. Rataantutustumisessa olin aivan että apuva! Tehtävätä eivät olleet mitenkään mahdottomia kokeneen koiran kanssa, mutta kyllä siinä ajattelin että nyt laitetaan meidän taidot koetukselle, rata vastasi ihan 3-luokan rataa.
Toinen rima heti alkuunsa tippui. Putki-puomiansa selvitettiin hyvin, mutta sitten tulikin jo kiire ja vitos esteen takaakkierto meni pitkäksi, siihen olisi kaivannut jonkin jarrutuksen kun esteelle kuitenkin tultiin suoran putken ja hypyn kautta. Taas yksi "note to myself". Kepeille olin ensin miettinyt että menisin ensimmäiseen väliin auttamaan, mutta Railille on koko sen pienen iän opetettu itsenäistä keppien hakua enkä ollut varma miten se siihen reagoisi (asiaa voisi toki harjoitella, note to myself). Putken jälkeen päätin siis vetää Railia takaisin päin ja päästin sen sitten itsenäisesti suoralle keppikulmalle. Aivan loistava suoritus pätkältä! Myöhemmin radalla oli oli taas tarjolla väärää putken päätä, mutta jonkinlaisella puolivalssi-pakkovalssi-yhdistelmällä se näköjään saatiin suoritettua, tätäkin voitaisiin treenata :D Viime metreille asti päästiin kuitenkin tuloksella, mutta sitten itse pyörähdin esteellä nro 18 väärään suuntaan ja olin seuraavalle esteelle väärällä puolella. Tai takanaleikkauksella sitä yritin pelastaa, mutta Raili ei ole tätä ohjauskuviota vielä sisäistänyt ja hyppäsi sitten takaisin päin ja hylky tuli sitten siinä... Sitäkin voitaisiin varmaan treenata, Johannan sanoin "voisi olla sun kannalta ihan hyvä osata, pääsisit vähän vähemmällä". Mutta Raililta aivan mielettömän hienoa rataa, se oli vauhdista huolimatta kuuliaana ja meni juuri sinne minne halusin. Koirahan ei sille mitään mahda, jos kartturi on vähän hidas ja pihalla, mutta onneksi Raili on niin mielettömän nöyrä :) Mun hieno aksakoira <3

Avoin rata, HYL, ihan hirveetä ohjausta...


Möllien tuloslista

Raili ja Nala varikolla, tylsää


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Taipumaton Raili

Eilen korkkasimme Railin kanssa koeuramme ja kävimme Eurajoen taippareissa. Tiesin että Raili kyllä osaa kaikki osa-alueet, en sitä muuten olisi ilmoittanut, mutta silti en uskonut että taidot vielä riittäisivät läpäisyyn. Ajattelin siis ikuisena pessimistinä, että ei se tänään läpi mene, mutta saammepa ainakin hyvää kokemusta. Emme myöskään ole juurikaan missään kimppatreeneissä käyneet, joten minulla ei ollut käsitystäkään miten ipana yleisöön suhtautuu. Niin, ja laukauksia kävimme kuuntelemassa ensimmäisen kerran torstaina ;)

Vesityö oli tosi hieno. Raili oli tarkkaavainen koko ajan ja meni epäröimättä veteen ja suuntasi määrätietoisesti lokeille. Rannalta heitetty lokki tuli käteen ja veneestä heitetty jalkoihin. Hakuruudusta tuli nopeasti kaksi varista. Palautukset pitää laittaa kyllä tehotreeniin, niin kamalaa leikkimistä se varisten kanssa piti. Kolmatta varista saatiin etsiä hetken aikaa ja neljäs tuli pienen tahkoamisen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan tuomarille riittänyt vaan viidettä olisi pitänyt lähteä hakemaan ja tässä kohtaa Railin into ei enää riittänyt. Tuomari Ari Huttunen antoi kyllä runsaasti mahdollisuuksia, mutta itse jouduin sitten toteamaan että ei tämä tästä kyllä enää minnekään irtoa, näin kuinka Raili turhautui, turha sitä on siinä kohtaa alkaa painostamaan. Hieman ehkä jäi hampaan koloon se, että yksi kultainen pääsi jäljelle haettuaan neljä varista tahkoamisen jälkeen... Mutta ei mitään, me jatkamme harjoituksia ja suunnitelmat on jo tehty :)

Suunnitelma:
1) Runsasdamisia hakuruutuja, joista haetaan aina vähintään se 5-6 damia
2) Paljon jälkitreeniä variksella
3) Olohuonepalautustreeniä :)
4) Varmuutta kaikkiin osa-alueisiin

Kaiken kaikkiaan hyvillä mielillä jatkamme harjoituksia, pari viikkoa nyt huilataan. Myöhemmin kesällä uutta yritystä :) Kyllä se läpi menee! Hieno Raili.

Koeselostus:
1. Sosiaalinen käyttäytyminen: Ystävällinen noutaja
2. Uimahalu: Menee reippaasti veteen ja ui mielellään
3. Hakuinto: Melko kovavauhtista hakua
4. Noutohalu: Tuo lokit määrätietoisesti. Lakkaa noutamasta variksia
5. Nouto-ote: Pehmeät otteet vaikka vähän leikkii variksilla
6. Palauttaminen: Tuo ohjaajan läheisyyteen
7. Reagointi laukaukseen: Erittäin tarkkaavainen
8. Itseluottamus ja aloitekyky: -
9. Yhteistyö: Yhteistyössä
10. Yleisvaikutelma: Iloinen nuorehko narttu, jolla valitettavasti tänään koe keskeytyy noutohalun lopahtamiseen.  

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Fi Mva Burning Red's Amazing Rosebud!

Pitkä aika ilman blogikirjoittelua, mutta viime viikkojen tulossaldo on ollut kovin laihaa. Paavo on käynyt juoksemassa yhteensä seitsemän starttia agissa, kaikista hyl... :) No petraamme jatkossa, ehkä. Loppukuusta tosin tulee Railin kisaikä täyteen ja hetken aikaa keskitymme siis koluamaan ykkösten kisoja.

Paavo wecan kisoissa 25.5. Kuvat: Leena Pohjaranta

Paavo wecan kisoissa 25.5. Kuvat: Leena Pohjaranta

Paavo wecan kisoissa 25.5. Kuvat: Leena Pohjaranta

Paavo wecan kisoissa 25.5. Kuvat: Leena Pohjaranta

Paavo wecan kisoissa 25.5. Kuvat: Leena Pohjaranta


19.5. kävimme näytillä Närpiössä laihoin tuloksin. Raija Tammelin oli tiukka; Paavo ERI1, Raili ensimmäistä kertaa jotain muuta kuin eri eli EH1, Elli ERI1 ROP-vet ja Fasu ERI1. Kuten äiti totesi; ei huonosti mennyt, mutta emme muista että koska viimeksi menikin näin huonosti ;)

Tämä viikonloppu tosin oli aivan uskomattoman hieno!
Lauantaina Oriveden kr. Koikkereilla tuomarina Markku Mähkönen ja sisarukset Fasu ja Luna näytillä. Luna-neito oli täysin bikinikunnossa, tuloksena EH1. Fasu taas oli tälle tuomarille liian pitkä ja tulos EH2.
Pete menestyi hienosti Pekka Teinin kehässä ja oli hienosti PU2 ja sai sertin :)
Teini arvosteli myös tollerit. Paavo PU2, moitteita turhan villeistä etuliikkeistä. Raili ERI4 sen kummemmin perustelematta. Arvostelu oli erinomainen, mutta epäilen että koosta nyt rokotettiin (mikä ei haittaa, koska säkä oli tuomarin mukaan selvästi alle 43cm ;) JEE!) Mummokoira ei ole tällä hetkellä parhaassa turkissaan, mutta siitä huolimatta kaunis arvostelu ja tulokset erinomaiset; paras narttu, VSP ja ROP-veteraani. Vielä näyttää konkari nuoremmille mallia ;) Annille kiitos handlauksesta!


Luna
Burning Red's Amazing Heffalump "Luna" 2 vuotta


MultiCh&MultiW Arcticfox's Diana PN1 VSP ROP-vet
 Sunnuntaina jatkettiin Tuurin kr näyttelyyn. Draamaa ei puuttunut, sillä pääsimme todistamaan trombin hyökkäystä näyttelyalueelle. Kyllä sitä ihminen on aika voimaton luonnonvoimien edessä. Oma omaisuutemme selvisi ilman vaurioita, mutta yksi teltta repesi kahtia....
Kultaisissa Pete ERI3. Tollerit otti Harto Stockmari. Raili jatkoi hienolla eri-linjalla, tuloksena ERI3. Mummo hieman yllätti kun ja voitti veteraaniluokan, jossa oli kolme osallistujaa ja oli siten taas ROP-veteraani ja lopulta paras narttu 3. Paras narttu kehä olikin sukujuhlaa sillä voittaja oli Ellin siskon tyttö ja kakkonen siskon tyttären tytär :)
Koikkereita ei ollut paikalla kuin kaksi. odotukset olivat suuret sillä Harto on aikoinaan tehnhyt Fasusta ryhmä kolmosen. Ja odotus palkittiin. Fasu malttoi jälleen kerran käyttäytyä kauniisti ja voi sitä riemua kun tuomari sanoi pöydän toisella puolella "eri ja sa". Koska toinen narttu oli saanut erittäin hyvän, tiesi tämä Fasulle sertiä ja SUOMEN MUOTOVALION ARVOA!! Aivan uskomattoman ihanaa, toinen valiokasvatti :)) Kaupan päälle vielä ROP. Olen niin ylpeä ja onnellinen!

FI MVA Burning Red's Amazing Rosebud

Tuore valiokuva <3



Kaiken kaikkiaan hieno viikonloppu! Kiitos kaikille seurasta kehänlaidalla :)