sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Uutisia tulosrintamalta ja pentusuunnitelmia

Raili palkittiin viime keskiviikkona Satakunnan Noutjakoirayhdistyksen kauneimpana pentuna vuodelta 2012. Ensimmäinen sulka hattuun siis saatu ;) Neljä kuukautta vielä täytyy odottaa ennen kuin päästään näyttämään taitojamma agikisoissa. Mediksi tuo pitäisi mitata ihan virallisestikin. Eilen illalla harrastin kotimittailua ja tuo mahtuu seisomaan miedän 42,5cm korkean pöydän alle, aika rajatapaus, mutta ei maxi ;) Että voikin yksi säkäluokka saada ihmisen näin stressaantuneeksi.

Railin kepit

Myrock's X-Mas Angel

Pete on tänään ollut kultaisten päänäyttelyssä hienosti luokkansa toinen reilun 20 junnu-uroksen joukosta! Ei hassumpi ensiesiintyminen virallisissa luokissa :)

Eilen piti olla Paavon kanssa kolme starttia agia Lempäälässä, mutta kartturin terveydentila ei antanut periksi lähteä. Tänään Paavo kuitenkin palasi yli vuoden mittaisen tauon jälkeen tokokokeisiin (eihän toko keuhkoja rasita ;) ). Mitään suuria odotuksia ei ollut. Kokeenomaisia treenejä ei olla tehty sitten viime kokeen ja ohjatuissa treeneissä ollaan oltu viimeksi kesällä. Treenattu ollaan viimeiset pari kuukautta noin kerta viikkoon, lähinnä muisteltu että mitäs tämä toko olikaan. Toisaalta oli hirmu kiva mennä kokeeseen ilman paineita. Olin rento, hyväntuulinen, vain pientä kutinaa vatsanpohjalla. Ei mitään tietoa siitä *itutuksesta, joka ennen taukoa valtasi mieleni aina koepaikalla. Tauko on tehnyt hyvää, sekä Paavolle että minulle :) Kokonaisuutena koesuoritus oli nätti ja tasainen. Pieniä kauneusvirheitä vähän joka liikkeessä, mutta melko tasaista pistemäärää saatiin. Osa pistemenetyksistä johtui omista varmisteluistani. Paavolla oli virtaa melkein enemmän kuin tarpeeksi ja se piti jo ennen kehään menoa aivan mieletöntä kontaktia, ei antanut ympäristön tapahtumien häiritä. Siitä oikein paistoi sellainen asenne että nyt tehdään töitä yhdessä! Tätä pidän erittäin positiivisena, koska vielä pari viikkoa sitten olin valmis jättämään pallit eläinlääkärin pöydälle, mummokoiran juoksut laittoivat pojan aivot totaali off-asentoon... Asia ratkesi mummokoiran evakkoon lähdöllä ja nyt on Paavo ollut vanha kunnon mamman mussunlussu :)
Mutta siis juu. Koe meni paremmin kuin odotin, tuloksena VOI2 239 pistettä, sijoitus 1/3. Hyvä fiilis, vaikka nyt jälkikäteen hieman harmittaa etten varmistanut tunnarilla sen oikean kapulan palautusta. Ensi kerralla sitten ;)

Paikalla makaaminen 10, loistosuoritus
Seuraaminen 8,5, liikaa virtaa, suunta ylöspäin ja pari kertaa kontakti herpaantui
Liikkeestä istuminen 9, ohjaajalta pieni varmistelu
Luoksetulo 8,5, Paavoksi hyvä suoritus, teki kaikki pysätykset, jotka olisivat tosin voineet olla ripeämpiä. ennen taukoa tämä oli meidän murheliike
Ruutu 8, maahanmenoon kaksoiskäsky, sivulle palaaminen meni vähän riehakkaaksi
Hyppynouto 9, piti hieman ihmetellä sitä kapulaa ennen kuin saattoi nostaa
Metallinouto 6, Paavon yökötysliike, "onko pakko ottaa toi suuhun?" ja sitten meni vielä pudottamaan sen perhanan kapulan
Tunnari 0, toinen murheliike, nykyään tietää jo mitä sieltä etsitään, nytkin nosti oikean, pudotti ja sitten loppui toiminta, vaatii vielä paljon varmuutta. Tosin jos olisin siinä vaiheessa antanut palautuskäskyn kun oikea oli suussa niin tästä oltaisiin saatu pisteitä
Kauko-ohjaus 8, yksi lisäkäsky vaadittiin, muutoin melko nättejä vaihtoja
Kokonaisvaikutus 10, meil oli kivaa!!!

Huomenna palataan taas ohjattuihin treeneihin, eiköhän sieltä saada ratkaisuja ongelmiin :)

Elli lähti tosiaan ystäväni luo evakkoon juoksujen ajaksi. Tai ainakin me uskomme että sillä oli/on juoksut :D Paavo oli aivan sekaisin, jopa leikatut urokset ovat olleet siitä aivan lumoissaan ja nartut nuuskineet oikein urakalla. Tippaakaan siitä ei vain ole verta tullut. Vaihdevuodet? Wiia on nyt viettänyt meillä reilun kuukauden. Siitä ja Railista on tullut hyvät kaverit :) Olenkin pelotellut etten enää päästä sitä takaisin äidin luo ;)

Kvartetti

Manusia's Olivia
 Ja sitten pentusuunnitelmia! Wanda on aloittanut juoksunsa ja se olisi tarkoitus astuttaa lähiaikoina. Lisätietoja kennel Clearing Pond's. Wanda (Clearing Pond's Fancy Face) on kohta  neljä vuotta täyttävä, maailman kiltein koira. Se rakastaa kaikkia, hellyydestä se ei saa tarpeekseen, ei turhia hötkyile eikä ääntele. Aivan älyttömän helppo koira, jolla on luonne puhdasta kultaa. Ehkä hieman "blondi", menee lauman mukana eikä turhia sooloile ;) Wanda on koko ikänsä ollut perusterve, terveystulokset myös hyvät; lonkat B/B, kyynärät 0/0, silmät terveet. Sillä on rodunomaisista kokeista tuloksena NOU1, näyttelyistä sillä on Suomen ja Eestin muotovalionarvot ja yksi cacib Suomesta. Lisäksi sillä on hyväksytty luonnetesti.
FI&EE Ch Clearing Pond's Fancy Face

Sitten mulle oli jätetty haaste tuonne Virpin blogiin, vastailen nyt ainakin kysymyksiin, aukaisen teille vähän ajatuksiani ;)

Ensin 11 asiaa itsestäni
-Olen asunut koko ikäni Porissa
-Ensimmäisen oman koirani sain 15-vuotiaana koko ikäni kestäneen painostuksen jälkeen
-Olen valmistunut sairaanhoitajaksi ja terveydenhoitajaksi vuonna 2011
-Suklaa on intohimoni
-Valitan aina että minulla on liian vähän vapaa-aikaa...
-... Sitten kun sitä vapaa-aikaa on niin valitan että ei ole mitään tekemistä
-Haaveilen omakotitalosta metsän keskellä
-Nyt asun vuokralla lähes keskustassa
-Olen temperamenttinen luonteeltani
-Rakastan koirien esittämistä näyttelyissä
-Vaaleanpunainen kaikissa mahdollisissa sävyissä on lempivärini

Sitten 11 Virpin esittämää kysymystä
1. Miten päädyit kyseisen koirarodun edustajaan? Tollereiden kohdalla oli hieno kuva ja esittely koirakirjassa ja sattumoisin keltaisessa pörssissä sattui olemaan juuri kyseistä rotua myynnissä, sieltä se sitten haettiin kanahäkistä sen kummemmin rotuun tutustumatta... (EI NÄIN!!!) Koikkeri ja kultainen taas olivat isäni haaverotuja.
2. Onko teillä tavoitteita ja jos on niin mitä? Paljonkin ;) Ellin kanssa ne on saavutettu, Paavolle haluan TVA tittelin ja Railista AVA:n. Wiia ja Wanda ovat suurimmat tavoitteensa saaneet, Fasusta olisi kiva saada MVA
3. Mikä on lapsuuden toiveammattisi? Eläinlääkäri
4. Onko sinulla sisaruksia? Pikkuveli, kolme vuotta nuorempi
5. Muutama hyvä ystävä vai monta kaveria? Juurikin näin
6. Unelmien lomakohde? Jokin trooppinen saari jossain kaukana
7. Mitkä kolme tavaraa ottaisit autiolle saarelle? Kännykkä, hyvä kirja ja kahvinkeitin
8. Kadutko jotain tekemääsi valintaa? Ennemmin kadun asioita joita olen jättänyt tekemättä.
9. Oletko ajatellut kasvattavasi koiria? Yhden pentueen verran kasvatettu, jatkoa seuraa tai sitten ei
10. Miten olemme tavanneet? Noissa koirapuuhissa
11. Mikä on turhin ostamasi tavara? Sorrun helposti heräteostoksiin, mutta sanotaan nyt vaikka kaiken maailman "ihmevoiteet", jotka lupaavat kauneutta ja nuoruutta. Ehkä toimisivat jos muistaisin niitä käyttää :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti