tiistai 16. huhtikuuta 2013

Vaasa KV 14.4.2013

Vaasan näyttely kuuluu ehdottomiin suosikkeihin. Halli on ihanan valoisa ja tilava, palvelu aina ensikuokkaista eikä yhtään haittaa se, että yleensä sieltä saadaan aina jonkinasteista menestystä ;)

Sunnuntai alkoi koikkereilla heti aamusta. Wiia on pudottanut kaiken turkkinsa ja hieman naureskellen vein sen kehään. Tuomarina toimi Pekka Teini, joka on aiemminkin Wiiasta tykännyt ja tälläkin kertaa irtosi eri ja sa, kehuja liikkeistä. Paras narttu kehässä voiton vei nätti junnunarttu Chriskooi's Matilda, Wiian ollessa PN2 ja sai cacibin :) Hieno aloitus päivälle. Seuraavaksi Pete pyörähti kehässä ja voitti junnu urokset erillä, mutta ei sa:ta tällä kertaa.
Tollereiden alkua saatiin odotella hetken aikaa, tuomarina toimi Leos Jancik, Czech Republic. Koko tollotrio oli ilmoitettu mukaan ja tulokset olivat varsin mukavat :) Paavolla oli taas hirrrrrveen kivaa kehässä, hiki tuli handlerille. Hieman piti hampaiden näytössä pelleillä. Tuomari olikin tarkka hampaista ja laski kaikki hampaat poskihampaita myöten, puutoksia ei sallittu. Paavo voitti avoimen luokan ja oli lopulta paras uros 2 saaden vara-cacibin :) Voiton vei norjalainen valiouros Sökkjelias Turbo Emil, joka oli lopulta ROP. Ei turha reissu Suomenmaalle.
Raili jatkoi hienoa eri-linjaansa junnuissa, joita oli paikalla kolme kappaletta. Tuomari tykkäsi pikkuneidin liikkeistä ja reippaalla esiintymisellä irtosi eri, luokkavoitto ja sa! Hassu pätkä :) Elli esiintyi varmaan rauhalliseen tyyliinsä ja valittiin kahdesta vetsku nartusta voittajaksi ja ROP veteraaniksi.  Paras narttu kehässä oli useampikin narttu, kahdeksan kappaletta. Kati vei Ellin kehään ja mummo koira pysyi melko pitkään kisassa mukana. Tuomari teki pitkään karsintaa ja yllätyksekseni Raili oli lopulta neljän parhaan joukossa! Raili sai juosta parikin kertaa edes takaisin kilpakumppaneiden kanssa ja olin aika yllättynyt kun kun 4. ja 3. paikka menivät toisille ja RaiRai osoitettiin kakkospallille! Ykkönen oli valioluokan koira Fireheart Magica De Spell, eli tämä tiesi sintille sertiä! Jes :) Se olikin sitten toinen sitä laatua. Pitäisi varmaan mennä taippareihin.
Kehäsihteerit kertoivat kehän jälkeen, että tuomari oli ollut aivan "liekeissä" tollereiden kanssa ja oli erittäin tyytyväinen erityisesti hyviin liikkeisiin, varsinkin narttujen kohdalla.

Iltapäivällä käytiin Ellin kanssa pyörähtämässä BIS-vet kehässä, mutta odotetusti sieltä ei sijoitusta tullut.

"Erittäin kaunis narttu. Rodunomainen feminiininen pää. Oikea purenta, kaikki hampaat. Erinom. rakenne. Liikkuu dynaamisesti. Oikeanlaiset kulmaukset ja häntä. Standardi turkki. Suuri temperamentti"

1 kommentti:

  1. Onnea, onnea :) Melkoinen sintti! Mitä vielä likka mahtaakaan saavuttaa ja missä lajeissa! Sitä jäämme odottamaan!

    VastaaPoista