lauantai 18. huhtikuuta 2015

Vaasa KV ja Kihniö rn

Vaasa KV:

Wiia ROP
Paavo ERI2 SA
Pete ERI2 SA
Sissi ERI3

Paavo, kuva Vilma Saarinen
Tänään tehtiin Kihniöön yhden koiran täsmäisku. Enpä muista koska oltaisiin viimeksi oltu vain yhden koiran kanssa liikenteessä? Mutta ei se määrä vaan se laatu ;) Mukana siis tukkaeläin Sissi. Tukkia oli ilmoitettu yhteensä seitsemän kappaletta, mutta kaksi urosta oli poissa. Narttuja Sissin lisäksi kaksi. Tuomarina toimi Rune Fagerström, joka oli tykännyt Sissistä kovasti jo pentuluokissa. Ennen narttujen arvostelua autoin kasvattaja Jaanaa uroskehässä ja napsaistiin pikkuisen Mon kanssa PU1 ja serti.
Sissillä oli taas vauhti päällä ja suunta välillä enemmän ylös- kuin eteenpäin... Haastava tapaus esittää välillä. Mutta pieni iloisuus ei kehässä haittaa, päin vastoin siitä on saatu yleensä jopa kehuja :D Sissi kuitenkin meni ja voitti nartut ja yllätykseni oli suuri kun Sissistä valittiin ROP! Meidän eka ROP Suomessa, nartunomistajana olen tottunut siihen että näyttävämmät urokset saavat sen punakeltaisen ruusukkeen, joten olin todella iloinen :)

Ryhmiin tietenkin jäätiin, vaikka olin kyllä varautunut olemaan ajoissa kotona, mutta aina ei mene niin kuin suunnitellaan. Ja kyllä vain kannatti jäädä! Sissi on isojen kehien koira, en tiedä mistä se sen tietää, mutta isoissa kehissä se laittaa aina isomman vaihteen päälle. Seistä pönöttää kuin isoisänsä Rico konsanaan vapaasti ryhdissä, häntä kippurassa ja mielettömällä draivilla liikkuen mennään. Näillä eväillä mentiin siis Harto Stockmarin arvioitavaksi. Ensin suuri yhdistetty 7/8 ryhmä karsittiin kahdeksaan koiraan, Sissi mukana. Olin jo tästä oikein positiivisesti yllättynyt. Hieman edes takaisin ja ympäri, ryhmä neljään ja Sissi edelleen mukana! Jee, meille tulisi ryhmäsijoitus :) Koiria alettiin sijoittaa ja kun kolmanneksi sijoitettiin kennelkaveri labbis Nelly, alkoivat polvet tutisemaan oikein urakalla. Kakkoseksi julistettiin karkeakarvainen saksanseisoja ja siinä vaiheessa meikäläiseltä sitten pääsi ilon kiljahdus. Meidän pieni tukkaeläin VOITTI RYHMÄN! Mun ensimmäinen ryhmävoittaja! Upee Sissi <3 Kehän ulkopuolella alkoi oikeasti heikottaa. Mutta kyllä myös hymyilytti. Hetken aikaa odotettiin BIS-kehän alkua, vastassa nuori venäläiseurooppalainen laika. Harto jatkoi tuomarina ja taas tarkasteltiin koiria ja liikkeitä joka suunnasta. Viimeisellä kierroksella tuomari kätteli laikan omistajaa ensimmäisenä ja ajattelin heidän vieneen voiton, mutta heitä tuomari onnitteli toisesta sijasta eli Sissi oli BEST IN SHOW!!! Aivan törkeen upeeta :) Aivan mahtava näyttelypäivä. Yksi unelmani on täyttynyt, tai oikeastaan kaksi. Samalle päivälle meikäläisen koirien ensimmäinen ryhmävoitto ja samalla bis voitto. En ihan heti unohda :) Kiitos kehänreunan tsemppareille, on mahtavaa olla osana voitokasta Adventurer's-tiimiä.

VSP Santonja Maker's Mark ROP Adventurer's Dashing Night

Sissi BEST IN SHOW

Kaunis Sissi <3 Upea päivä! Harto on muuten se tuomari joka on syypää siihen että näyttelykärpänen aikoinaan puraisi todella pahasti Ellin ensimmäisessä pentunäyttelyssä Kaarinassa vuonna 2004. Elli oli tuolloin ROP ja RYP-4 pentu. Mukava mies ;)
23kk. Erinomainen koko. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä sukupuolileima. Hyvän mallinen pää. Kaunis ilme. Hyvin asettuneet korvat. Kaula saisi olla lihaksikkaampi mutta kaulassa oikea pituus. Hyvä eturinta ja runko. Erinomainen luusto. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin. Ihastuttava luonne. Hyvin esitetty.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Talvi vaihtuu kevääseen

Hui, kahden kuukauden kirjoitustauko! Vaikka blogi on ollut hiljaa niin ollaan kyllä oltu ihan aktiivisia edelleen :)

Näyttelykausi on korkattu sekä koti- että ulkomailla. 21.2. oltiin Seinäjoella ryhmiksessä. Sissi hienosti PN3 SERT Helin Tensonin kehässä ja Railille ylläri, PN3 Elena Ruskovaaran kehässä. Luottokoira Elli sitten taas... Nooh, se on mun koko vuoden kestovitsi se tulos eli moninkertainen voittajani ja muotovalioni sai ihka oikean HYLÄTYN :D Valkoista väärissä paikoissa (harmaantuminen saa vissiin rajoittua vain naamakarvoihin) ja muutenkin koko väri täysin väärä. Okei, myönnän, se keinovalo ei todellakaan ollut paras mahdollinen vaaleansävyiselle, harmaantuneelle, steriloinnin mattaannuttamalle mummelille, mutta silti tulos laittoi naurattamaan ;) Tuomari ei kuitenkaan värin puolesta Elliä kuulemma tunnistaisi jos kävelisi kadulla vastaan. No ei silti, tuo HYL näyttää todella hyvälle tuolla KoiraNetissä ;) "Kirsikka kakun päällä", kuten itse sitä kuvailin. Elli on kyllä ilmoitettu Tampereelle, mutta annas katsoa nyt lähteekö mummeli mukaan. Elli oli juuri äskettäin reilun viikon täydessä levossa ontumisen takia (varpaassa venähdys ja nuolemisesta johtuen tassutulehdus) ja jo viikossa se sai mielestäni ylimääräistä kylkiinsä eikä ole mielestäni näyttelykunnossa. Muutenkin olen miettinyt että Ellin kehäkierrokset on aikalailla käytetty loppuun. Turkki ei vanhetessaan ole ainakaan parantunut, lihasmassa on kadonnut ja askel hidastunut. Mutta toisaalta haluaisin ottaa Ellin kanssa vielä SEN viimeisen kierroksen tollerikansan edessä, tiedostaen että se on se viimeinen yhteinen hetki kehässä, nauttien joka hetkestä ja ehkä itkeä tirauttaa pari kyyneltä yhteisen uskomattoman taipaleen kunniaksi. Sen jälkeen voidaan mennä ostamaan kauhea kasa herkkuja. Ja mummeli kuitenkin nauttii edelleen täydestä sydämestään esiintymisestä. Ehkäpä olen sille vielä sen viimeisen kierroksen velkaa.

Elli <3

Keinovalo sai Ellin turkin kieltämättä näyttämään aivan hirveältä, mutta tämä kyllä vääristää ja PALJON :D Kuva Suvi Heino


Raili <3

Mummeli seuraa kehän kulkua

Raili on niin söpis :)

Ihana Ikaros (Tollerbay Tycoon By Quinn) oli VSP ja sai ekan sertinsä :) Kuva Lakeuden noutajat

Pari viikkoa sitten käytiin Latviassa Sissin ja Wandan kanssa. Matkaseuraksi saatiin Tiina ja skyet ja Helsingissä kyytiin hyppäsi vielä Emmi tollereiden kanssa. Huippuseuraa, matka ei voisi olla kuin mahtava! Matka suijui kokonaisuudessaan erinomaisesti ilman mitään ylimääräisiä yllätyksiä. Lisäksi tulokset olivat makiat.
Lauantai:
Sissi ROP SERT CACIB
Wanda ERI
Lisäksi esitin Emmin tollerit Vertin ja Vimman; Vertti ROP ja Vimma VSP kera kaikkien heille kuuluvien lisukkeiden :D Vertistä tuli samalla CIE eli Emmille vielä suuret onnittelut tätäkin kautta! Myös skyet veivät homman kotiin ollen ROP ja VSP.

Sunnuntain kehäkierrosta Sissin kanssa jännitin, vaikka olimmekin ainoita rodussamme, mutta olihan tuomarina rodun kotimaan tuomari Luis Catalan, jonka uskoisi ainakin joskus kuulleen rodusta ;) Tulokset siis lämmittivät mieltä ja Sissin tulokset olivat koko päivältä ROP SERT CACIB RYP-4!!! Eli saatiin vielä ensimmäinen ryhmäsijoituskin tukkaeläimelle :) Wanda paransi lauantaista ollen ERI4 SA, mutta ei muuta. Tiedossa kyllä oli että LatviassaKIN on kultaisissa kova kilpailu, mutta ERI molempina päivinä minun esittämänäni, ei voi olla kuin tyytyväinen :) Wanda nyt on muutenkin niin helppo reissukaveri että sen ottaa mielellään uudelle reissulle.

Vertti oli jälleen ROp, mutta Vimma joutui tällä kertaa tyytymään erittäin hyvään. Lisäksi kävin kehässä vielä clumberin, koikkerin ja espanjanvesikoiran kanssa, kiirettä piti :D

Sissi ROP SERT CACI, tuomari Luis Catalan

Banietta's Chasing A Maserati ROP, tuomari Satu Ylä-Mononen, kuva Risto Syrjä
Sissi RYP-4 Vertti RYP-5, kuva Ligita Zake
Paavo ja Sissi kävivät myös Turun näyttelyssä viime viikonloppuna. Itse olin töissä, mutta kiitos asinosaisille että koirat pääsivät kehään :) Paavo PU4 ja Sissi ERI3.

Sitten ollaan myös aksattu. Maalahdelta 28.2. Railille pari hylkyä ja yski maaliman-karsein-nollarata. Ei niistä sen enempää. Seinäjoella käytiin Sissin kanssa 7.3., tuolksina kaksi hyllyä ja 10vp. Kepit tökkivät edelleen kisatilanteissa, mutta muuten oli oikein kivaa menoa Sissiltä, tuntui tosi kivalta se meno :) Raili kävi seuraavana päivänä Seinäjoella syksymässä putkiin. Kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin putkiin. Monta kertaa. Ei siitä siis sen enempää. Nyt Raili onkin kisatauolla odottamassa mahdollisen pentuprojektin käynnistymistä.



Lisäksi tässä on tokoiltu ja nomeiltu vaihtelevia määriä. Paavolle olisi tavoitteena saada yksi EVL startti ennen sääntömuutosta (tai mielummin kolme ykköstä, kiitos ;D ) ja Raili treenailee nomea tähtäimenä syksyn Pomarkun koe ja avo-luokassakin olisi kiva tokossa käydä.

14.3. oli Novascotiannoutajat ry:n järjestämät kasvattajapäivät, joihin osallistuin vaikken tollerikasvattaja vielä olekaan. Päivä sujui nopeasti ja luennot olivat oikein hyvät, kiinnostavat ja ajatuksia herättävät. Tiina Illukka piti esitelmän ihan "perusasioista" kasvattamista ajatellen, mutta sieltäkin nousi esille uusia asioita ja pohtimisen aiheita. Lisäksi Kaisa Hilska piti oikein innostavan luennon oikean pennun valitsemisesta oikeaan kotiin. Ei se ole aina niin helppoa. Ensi vuonna varmasti uudestaan!


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Pentusuunnitelmia!


Raili on minulla sijoituskoirana ja ensi kevääksi/kesäksi Railille on suunnitteilla pennut upean Aqun kanssa! Pentueen kasvattaa Minna Skönroos, Porvoo, kennel Banietta's. Railin juoksujen odotetaan alkavan maaliskuun lopussa. Vastaan mielelläni Railia koskeviin kysymyksiin :) Alla vielä pari kuvaa tulevista vanhemmista. Paljon lisää kuvia Railista nähtävissä täältä.

Aqu

Aqu

Raili agilityn SM-kisoissa 2014 Kuva Sirpa Saari

Kuva Sirpa Saari



Kisaviikonloppu

Eilen piiiitkä päivä Lempäälässä agikisoissa. Ensimmäinen rata Railin kanssa oli sellainen vähän plääh, hylky tuli, kepit hukassa, samoin oma ohjaus. Ohjaaja unessa, koira oli kyllä ihan täysillä mukana. Toinen rata oli oikein vauhdikas agirata, josta saimmekin hienon nollan (mä niin tykkään noista Ritva Herralan suoraviivaisista ja vauhdikkaista radoista, joissa on kuitenkin omat haasteensa). Koira olisi varmaan mennyt kovempaakin, mutta joutui vähän odottelemaan ohjaajaansa. Sijoitus 6/43. Hyppäri oli hauska, mutta kunhan alun kiemuroista selvittiin niin sitten meikäläinen ei ohjaa loppusuoran ekaa estettä kunnolla ja siitä sitten ohitus ja samaa hyömyä hylkäys kun en jaksanut alkaa korjailemaan omia virheitäni. Koira saapui maaliin voittajana ;)

Iltapäivällä alkoivat ykkösten radat eli pääsimme Sissin kanssa ensimmäistä kertaa tositoimiin vieraassa hallissa. Hieman jännitin miten pieni tukkaeläin jaksaa keskittyä kun on ensin joutunut odottamaan pitkän päivän vuoroaan autossa ja sitten vielä joutuu ihan outoon ympäristöön vieraille esteille. Pelko oli turha, Sissi teki parhaansa ja keskittyi koko ajan tekemiseen. Radat se suoritti oman tasonsa mukaisesti; ekalta radalta hyl kun ajautui renkaan ohi ja sitten kun sitä korjattiin niin hyppäsi väärästä suunnasta. Keppien sisääntulo oli hukassa ja pujottelun jätti kesken. Toiselta radalta tuli yksi kielto ja kepeiltä 10vp, ongelmat samat kuin ensimmäisellä radalla. Taisi se jonkin rimankin matkalla pudottaa, virhepisteitä kun tuli yhteensä 20. Tavoitteeksi olin kuiteniin laittanut että kontaktit onnistuisivat ja ne pikkumusta teki joka radalla kuuliaisesti loppuun saakka. Nyt sitten vain nuo kepit ja rengas tehotreeniin niin kyllä me aletaan niitä oikeitakin tuloksia jossakin kohtaa saamaan :) Sissin kanssa on kuitenkin aivan hirmu hauskaa radalla, kivaa kisata kun ei ole suuria tulospaineita. Saadaan vaan nauttia siitä mitä jo osataan ja epäonnistumisiin suhtaudutaan vain kotiläksyinä, Sis <3 Ikävä kyllä Sissin ratoja en saanut videolle, mutta alla Railin suoritukset.



Sissin tuloshamppari ja Railin nollahamppari ;)

Mutta TÄNÄÄN oli se päivä, jota olen jännittänyt viimeiset kolme viikkoa. Railin ja mun ensimmäinen toko-koe! Railistahan ei siis ole pitänyt tulla tokokoiraa, se on kolme ensimmäistä vuottaan treenannut tkoa noin kerran kahdessa-kolmessa viikossa ja nyt vasta viimeiset kolme viikkoa tavoitteellisesti. Ihan loistavat lähtökohdat onnistua kokeessa :D Alla osa-alueiden pisteet ja suluissa omat kommentit:

1. Luoksepäästävyys 7 (no oltiin vähän turhan luoksepäästäviä ja villejä... Muiden istuessa hienosti paikallaan pikkutollo menee häntäheiluen syliin ja on sen tuhannella mutkalla...)
2. Paikallaolo 10 (Ohjaajan pulssi 200 enkä pystynyt katsomaan kuin omia varpaitani, kamala liike!)
3. Seuraaminen kytkettynä 8 (kannattaisi varmaan opettaa koiralle, että hihnassakin voi seurata? Raili oli lähdössä sunnuntaikävelylle, mutta ensimmäisen pysähdyksen jälkeen hoksasi mistä on oikein kyse ja sen jälkeen oikein kaunista menoa)
4. Seuraaminen taluttimetta 7 (Ensimmäiset metrit Raili tuijotti tuomaria, mutta taas ekan pysähdyksen jälkeen mukavaa menoa. Kunnes tuli käännös vasemmalle, pakka hajosi hetkeksi kun kävelin melkein koiran päälle ja Raili teki jonkun ihme pompun pois alta. Ei niin kaunista...)
5. Liikkeestä maahanmeno 10 (Ei lisättävää, meidän pravuuri liikkeitä)
6. Luoksetulo 7 (Lähti vasta toisella käskyllä???!?)
7. Liikkeestä seisominen 10 (Meidän toinen pravuuri, ei tarvinnut edes silmänkulman alta vilkaista mihin asentoon se oikein jäi)
8. Estehyppy 10 (Olisi se kumma jos ei agikoira estettä hyppäisi. Lähinnä jännitin jääkö seisomaan vai meneekö istumaan. Turha pelko.)
9. Kokonaisvaikutus 10 (Maailman paras tehopakkaus RaiRai <3)

Tulos: ALO1 172 pistettä, sijoitus 2./11!!! Meni aivan yli odotusten, on toi vaan niin mahtava tyyppi :) Lupasin Railille, että jos ykkönen tulee niin enää koskaan ei alokkaassa kisata. Katsotaan nyt sitten miten paljon innostutaan treenaamaan, että tuleeko sitä avoimen luokan starttia koskaan. Emme ota paineita :)

Tokopysti

perjantai 6. helmikuuta 2015

In memoriam Brutus


Burning Red's Amazing Braveheart 
30.3.2011-27.1.2015

"Hautakummun alla nukkuu syvää unta,
ympärillä avautuu sateenkaaren valtakunta.
Sydän pieni sammui kesken leikin,
minne lienee enkeli veikin.
Siellä ei varmaan kylmyys ja pelko paina,
elämä on vain lyhyt, lyhyt laina" 





Kiitos Martina ja Markus Brutuksen hyvästä hoidosta <3


tiistai 20. tammikuuta 2015

Tik-tak tik-tak! Tikityys kiihtyy

Viikonloppuna tehtiin sellainen kevyt kisareissu Ouluun asti :D Okei, oli meillä muutakin asiaa Ouluun kuin agilitykisat, mutta kuitenkin.

Ritva Herrala oli tehnyt todella kivat agilityradat. Ensimmäisellä radalla tapahtui harmittava työtapaturma puomin yläsmenolla ja siitä kontakti vitonen. Muuten ei korjattavaa, sujuva nopea rata ja puhtaalla radalla sijoitus olisi ollut kolmas.

Toinen rata oli ohjauksellisesti aavistuksen haasteellisempi, mutta ei mikään mahdoton vaan todella mukavasti eteen päin soljuva rata tämäkin. Railin kanssa päästiin nollalla maaliin ja kuuluttaja kertoi meidän menneen kakkosiksi. Radan jälkeen ioli hyvä fiilis ja lähdettiin Railin kanssa jäähdyttelemään. Kun tulin lenkiltä takaisin, oli medien osalta kilpailu jo ohi ja sitten jännättiin tuloksia. Ykkössija oli pysynyt muuttumattomana ja kun Railin ilmoitettiin olevan edelleen kakkosena, tuli minulle aivan halvaantunut olo. Ykkösen ei mainittu saavan sertiä, tulisiko se meille? En tiedä mikä sillä kuuluttajalla oikein kesti, mutta sittenhän se sieltä tuli; Railille SERT-A! JEEEEEEEEEEEE!!!!! Voi vitsi mikä riemun tunne :) Nyt sitten odotellaan että tulee vuosi täyteen ekasta (8.2.) ja koitetaan josko se vika serti sieltä vielä saataisiin. Huiiii!

Timo Teilerin tekemä hyppyrata meni sitten ihan käteen. Minulla oli sertistä niin euforinen olo, että tiesin jo lähdössä että nyt ei ole ajatukset kohdillaan niin eihän tämä voi putkeen mennä. Joo, ensimmäistä kertaa saatiin hylkäys sen takia kun tuli kolme kieltoa kepeillä, Railin pravuuri este :D No what ever, hauskaa oli silti!

Sertityttö <3
Ja jos ei pelkästään nämä tulokset saaneet pitkää kotimatkaa kulumaan joutuisasti niin ei siinä vielä kaikki! Sain tiedon, että Raili on Suomen noutajakoirajärjestön paras agilitykoira 2014! Eli Aginuusku 2014 :) Kyllä se on vaan hieno pikkulikka <3

Allaolevat kuvat ottanut ihana ystäväni, korvaamaton tukeni Johanna :)

Tuomari huitoo kontaktivirheen merkiksi
Itsenäinen pujottelunhaku ;)
Putkeen!

Ritva Herrala ojentaa sertin nro 2 ;)

Sertionnittelut....

... ja voittajan onnittelu, agilityssä mennään niin reilulla urheiluhengellä :)

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vuoden ensimmäiset skabat; Sissi korkkasi agiuransa!

Tänään se tapahtui. Tänään oli se päivä, josta olen paljon puhunut, mutta jonka ajankohdasta en pitkään aikaan ollut varma. Tänään Sissillä oli elämänsä ensimmäiset viralliset agilitykilpailut! Oman seuran järjestämät kilpailut, omassa tutussa hallissa, tutuilla esteillä. Ihan ihanteellinen lähtökohta aloittaa.

Olin koko kisan ajan ihan rauhallinen, ei tietoakaan vatsanpohjaa kutittavasta jänityksestä. Mieliala sitä vastoin oli korkealla ja hymy herkässä kun katselin tukkaeläimen kohellusta remmin päässä. Kun ei ole asettanut itselleen sen kummempia tavoitteita kuin vain osallistua niin mitä sitä jännittämään. Tiedän todella hyvin Sissin olevan vielä aivan raakile taidoiltaan ja ennen kaikkea varmuudeltaan ja tiedän missä meillä on vielä paljon petrattavaa. Näihin lähtökohtiin nähden olen aivan yllättynyt siitä kuinka hyvin radat kokonaisuudessaan sujuivatkaan. Olin aivan varma, että tullaan kolmen hyllyn kanssa kotiin kunhan ollaan ensin laitettu sirkus pystyyn. Siihen peilaten kaksi ihan toimivaa rataa ja yksi jopa tuloksellisena, ylittivät odotukset :) Sirkushuvit alkoivat vasta kolmannella radalla, mutta paljon hyvää oli siinäkin. Olin varma että kaikki kolme rataa olisivat menoltaan samanlaisia kuin tämä viimeinen :D

Jokaisella radalla oli jotain hyvää ja erityisen tyytyväinen olen siihen, että jokaisella radalla tuo malttoi odottaa kiltisti lähdössä ja suoritti kontaktit juuri niin kuin on opetettu. Sissi ei ottanut yhtään häiriötä ratahenkilökunnasta tai yhtään mistään muustakaan ylimääräisestä, mihin se ei ole treeneissä tottunut. Lisäksi Sissillä oli koko ajan hyvä vauhti päällä ja se eteni tasaisesti eteenpäin tehden koko ajan töitä ja ajatus pysyi agilityssä. Paljon hyvää siis! Kepit sössittiin jokaisella radalla, mutta tämä ei ollut yllätys. Kuitenkin hienosti se joka kerta haki itsenäisesti keppien aloituksen, mutta keppien loppuosaa täytyy vielä vahvistaa. Mutta onko ihme kun ohjurit napsittiin viikko sitten vauhdilla pois? Jatkossa treeneissä pidetään ainakin parissa viimeisessä välissä ohjurit ja vahvistetaan loppuun asti pujottelua. Samoin rengas vaatii vielä paljon vahvistamista, mutta sekin onnistui kahdella radalla kolmesta. Kuulemma hallille on tilattu uusi rengas ja se onkin sitten semmoinen rengas kun sen osaa suorittaa niin selviää millaisista renkaista tahansa :D

Sen verran mukavasti meni, että jos sen uskaltaisi Lietoon ilmoittaa 31.1. ja Lempäälään 7.2.? ;)