sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Maire korkkasi näyttelyuransa

Saija sai kauhealla ylipuhumisella (lue: puolella sanalla mainitsi asiasta) minut lähtemään Iittiin asti Mairen ensimmäiseen pentunäyttelyyn. Maire otti koko automatkan rennosti, Paavo oli mukana suorittamassa seuraherran virkaa (lähinnä siksi ettei tarvinnut etsiä sille omaa hoitopaikkaa kotona juoksevien tyttöjen takia). Näyttelypaikallakin Maire oli aivan rento, pusutteli kaikki rapsuttamaan tulijat ja torkkui selällään häkissä.

Muita tolleripentuja ei ollut ilmoittautunut, joten Hannele Jokisillan antama todella mukava arvostelu johti kunniapalkintoon ja ROP-pentuun :)
Muutama tunti odoteltiin ryhmien alkua, mutta kyllä kannatti odottaa! MAIRE NIMITTÄIN VOITTI RYHMÄN! Voi herranen aika miten hieno alku pikkuneidillä :) Ikää 5kk ja 3 päivää. Videolta näkyy meidän ryhmäkehäsuoritus. Ikäisekseen Maire jaksoi tehdä todella kelpo esiintymisen. BIS-kehässä alkoi jo kyllästyttää, mutta hienot liikkeet se sielläkin esitti. Sijoitusta meille ei enää bissistä tullut, mutta ei todellakaan harmittanut ;) Kuukauden päästä olisi seuraava pentunäyttely ja useampiakin pentuluokan näyttelyitä on katsottuna.

Sievä. Erittäin lupaava kokonaisuus. Oikeanmallinen pää. Tyypillinen kaula ja selkälinja. Sopusuhtaisesti kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä luusto. Oikeanmallinen runko. Kaunis karva. Hyvä väri. Liikkuu hyvin.



RYP-1! Kuva: Marianne Forsell

BIS-kehässä. Kuva: Marianne Forsell

Kuva: Marianne Forsell
Söpöin ruusuke mitä ollaan saatu :)
Palkintopose





 Eilisen pönöttämisen vastapainoksi käytiin tänään treenailemassa riistalla. Metsäpolun molemmin puolin vedin yhteensä viisi lyhyttä jälkeä variksella. Hienosti neiti alkoi käyttämään nenäänsä kun hajut tulivat "lenkillä" vastaan. Vielä täytyy sitä hajun loppuun viemistä treenata, mutta hyvin se nosti kolme varista spontaanisti ylös ja toi minulle. Olisin lopettanut tähän, mutta se ryökäle ehti ottaa vielä neljännestäkin vainun, joka sitten pienellä avustuksella saatiin ylös. Viides haettiin yhdessä pois. Pidettiin pieni tauko ja tutustuttiin vielä lokkiin, joka oli myös alusta alkaen ihan mielekäs tuttavuus. Tästä on taas kiva jatkaa :)

Tiimin uusin jäsen on myös valittu! Saanko esitellä "Eemelin", Railin ja Aqun rakkauden komea hedelmä <3 Hän menee asumaan hyvän ystäväni luokse ja kulkee varmasti aktiivisesti näyttelyissä mukana :)




maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kesäloman aktivitetteja

Mistä sitä taas aloittaisi? Kuukauden aikana on tapahtunut taas niin paljon asioita. No kokeillaan, josko kaiken muistaisi :)

No ensinäkin MAIRE kotiutui piiiiitkän odottelun jälkeen Amerikasta 14.6. Saija ja Juha kävivät upean tytön hakemassa ja itse olin terminaalissa kyynel silmäkulmassa vastassa. Matka oli mennyt todella hyvin eikä neiti ollut pitkästä matkasta moksiskaan. Virallisesti tämä kaunokainen on Manitou's Tail'Ored Maid ja on minun ja Saijan yhteisprojekti.
Nyt kun tässä ollaan lähes kuukauden päivät toisiimme tutustuttu niin voin vain todeta että enpä olisi voinut helpompaa pentua saada. Maire on sellainen taivaanrannanmaalari, on-off koira. Se on leikkisä, iloinen ja ihmisiä rakastava tollerinalku. Se on hieman jästipää, mutta sillain hyvällä tavalla, joudun välillä haastamaan itseäni, jotta saisin tämän tyllerön toimimaan niin kuin haluan. Samalla se kuitenkin osaa olla hirveän nöyrä. Se on myös hirmu rohkea pentu, ikävät tapahtumat unohtuvat nopeasti ja uusiin tilanteisiin tullaan häntä pystyssä. Olen niin tyytyväinen tähän pentuun. Aika näyttää millaisia tuloksia saamme aikaiseksi :)

Ensitapaaminen lentokentällä <3
Maire 4,5kk Kuva: Virpi Laaksonen

Se osaa uida ;)


Ollaan ehditty jo yhteen match showhun, jossa Mai oli BIS3 :D

Riistakin kelpaa

<3

Just love this <3
Railin vauvat ovat jo viisiviikkoisia, aivan ihania palleroita jokainen <3 Kaksi kertaa olen niitä päässyt jo katsomaan ja tällä viikolla olisi tarkoitus mennä kolmannen kerran niitä lällyttämään. Samalla pitäisi valita kuka pojista tulee meidän tiimiä vahvistamaan ;)


Eetu

Elsa

Eemeli

Eero





Kesälomani aikana on käyty näyttelyissä. 27.6. olimme Ruotsissa Jällivaara KV:ssa. Mukana Pete, Paavo, Sissi ja ukkinsa Rico. Tulokset lämmittivät mieltä :)

Paavo PU1 SERT CACIB VSP


Sissi PN1 SERT CACIB VSP
Rico PU1 SERT CACIB SE MVA ROP RYP-3
Pete ERI

Kiitos SATSKY huippu reissusta!

Napapiirillä :)

Olihan siinä tulosta yhdelle päivälle :D

Tajmadoran Palmeiro RYP-3 Kuva: Katja Matikainen

Sissi VSP Rico ROP, tuomari Tiina Taulos, kuva: Katja Matikainen
Tänäviikonloppuna edustettiin kaksi päivää Laukaan suunnalla. Oli erkkaria, ryhmistä ja kaikkien rotujen näyttelyä.

Laukaa rn
Paavo PU1 VSP
Wiia PN2
Sissi PN1 SERT VSP -> FI&SE&LT&LV MVA!!!! Jee!!! Olen niin tyytyväinen, ryhmikseen oli kuitenkin ilmoitettu 26 tukkakoiraa. Velipoika Jaakko oli ROP eli todella hieno päivä sisaruksilla :)

Laukaa er
Sissi ERI2 SA. Tähänkin tulokseen olen todella tyytyväinen. Valioluokassa 8 koiraa ja todella laadukkaita ja nimekkäitä sellaisia. Meidän pieni tänttähäärä laittaa parhaansa mukaan kampoihin ;)

Laukaa kr
Paavo PU1 ROP, ryhmässä 6 parhaan joukossa! Alla on video ryhmäkehiin, 8 ryhmä alkaa 51 minuutin kohdalla.
Sissi PN3


ROP Jaakko VSP Sissi, kuva Katriina Mäenpää
FI&BY&LV&LT&SE MVA BY&LV&EE JMVA LVJV-14 BYV-14 Adventurer's Dashing Night
Ryhmäkehässä


Varsin mukavaa tulosta on siis saatu :) Sissin ilmoitin taas pariin agilitykisaan, mutta se meni ja aloitti juoksunsa, joten ne täytyy peruuttaa. Onneksi niitä kisoja tulee lisää.

Perustin Facebookiin oman kennelsivuston, siihen voi liittyä, jos haluaa lukea tiimin tuloksia realistisemmassa ajassa ;) https://www.facebook.com/kennelburningreds

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Vauhdikas viikonloppu!

Voi vitsit kun takana on aivan mahtava koiran täytteinen ja erillainen viikonloppu! :)

Railin PENNUT ovat syntyneet <3 Kolme prinssiä ja yksi prinsessa näkivät päivänvalon lauantaina 6.6. Raili on kiltti tyttö ja synnytti mukavasti päiväsaikaan ;) Ensimmäisinä syntyivät kaksi komeaa piirtopäistä poikaa. Niiden kanssa Raili oli saanut tehdä hieman enemmän töitä, mutta syntyivät kuitenkin luonnollisesti ja kaksi viimeistä tulivat sitten jo aivan helposti pihalle.

Pennut ovat kaikki elinvoimaisia ja ovat innokkaita syömäreitä. Väriltään ne ovat kaikki kauniin tummanpunaisia hyvillä merkeillä. Raili on ollut esimerkillinen emä. Ehkä aavistuksen yli-innokaskin ekana vuorokautena, mutta on jo kuulemma rauhoittunut ja malttanut hetkeksi jopa poistua pentulaatikosta. Kauhea kiire sinne kuitenki on takaisin, jos joku pennuista äännähtää. Raili alkaa myös ymmärtämään että pentujen paikka on pentulaatikossa, ensimmäisenä yönä se oli kantanut ne toistuvasti sohvalle :D

Sunnuntaihin asti pitäisi malttaa odottaa ja sitten pääsen näkemään nämä ihanaiset pallerot <3

Onnellinen mamma <3

Tyttö

Pienin poika

Poika
Isoin poika
Ellin ja Paavon kanssa taas pakattiin kamat kasaan ja lähdettiin perjantaina kohti Himosta, jossa järjestettiin 25v. tollereiden juhlaleiri. Meidän eka tollerileiri, oli jo aikakin kokea tämä tapahtuma :) Mökkeilyä, koiria, hyvää seuraa ja ruokaa, sanoisin että oikein mukava tapa viettää viikonloppu.
Perjantaina kävin kuuntelemassa tollausluennon, oli mielenkiintoinen ja nyt minullakin on parempi käsitys siitä millainen tämä vielä Suomeen rantautumaton, mutta Ruotsin puolella jo virallinen koemuoto on.
olisi ollut mielenkiintoista käydä katsomassa myös koirakoiden kouluttautumista lajiin, mutta sen sijaan osallistuin Paavon kanssa Tolympialaisiin. Halusin touhuta koiran kanssa sen sijaan että olisin istunut metsässä kuunteluoppilaana.

Tolympialaisissa osallistuttuun neljälle rastille. Me kokeilimme Paavon kanssa rally-tokoa. Oli ihan mielenkiintoista kokeilla pieni radan pätkä, itse kun en ole lajiin jaksanut sen tarkemmin tutustua. Seuraavaksi käytiin kokeilemassa osaako Paavo enää noutaa damia :D Toinen rasti oli siis lähihakutehtävä. Kovin skeptisenä lähetin Paavon hakualueelle, eihän sen kanssa ole treenattu noutoja enään pitkään aikaan. Ei se nyt ihan oppikirja suoritus ollut, mutta sainpas kuitenkin ohjattua jätkän hakualueelle ja toi se jopa kolme damia ;)

Iltapäivällä oli malttirasti. Koiran oli siis tarkoitus istua rauhallisesti ohjaajan vieressä ohjaajan heittäessä damia pahvilaatikkoon. Ekalla Paavo varasti, mutta itseppä unohdin antaa sille paikka käskyn kun keskityin niin tarkasti damin tarkkuusheittoon :D Kaksi muuta heittoa meni koiralta hyvin ja saatiinpa yksi heitto jopa kohteeseen asti. Viimeisenä rastina oli houkutusten highway eli luoksetulo kaikenlaisista houkuttimista kootun kujan läpi. Paavo ei kyllä kiinnittänyt mitään huomiota sivuilla oleviin leluihin ja nakkilautasiin vaan kiltisti yhdellä käskyllä ohjaajan luo :) Ellikin pääsi kokeilemaan houkutuskujaa, se ei sitten mennyt yhtä suoraviivaisesti. Mummeli meni zikzak kuviota nakkikipalta toiselle ohjaajan huitomisesta välittämättä ;)

Kiitos Johanna ja Emmi mökkiseurasta!

Leiritunnelmissa 8)

Mummo otti vähän vapaammin tuon mökkeilyn :D

Paavo


Sunnuntaina lähdettiin leiriltä kotiin aikaisemmin kuin muut. Tällä kertaa karavaanimme suuntasi Riihimäelle näyttelyyn. Äiti tuli Sissin kanssa perästä toisella autolla. Hyvin meni näyttelykin, vaikka tuuli oli kamala ja iltapäivällä kylmeni reilusti. Paavo oli ROP mukavalla esiintymisellä. Tukkakoirissa pidettiin tiukkaa linjaa, tuomarin linja tosin tuli selväksi jo kääpiösnautsereiden arvostelua seuratessa. Eri oli tiukassa  ja SA samten. Tukissa parasta urosta ei valittu ollenkaan. Tämän takia Sissin tulos PN2 ja vara-SERT ei oikeastaan edes harmita, vaikka valioituminen oli niiiiiin lähellä. Mutta onhan meillä aikaa sitä vikaa serti metsästää :) Seuraava näyttely onkin sitten Ruotsin puolella!

Kuva Johanna Hildén

Kuva Johanna Hildén

Kuva Johanna Hildén
Paavon kanssa kävimme korkkaamassa tokon EVL-luokan kaksi viikkoa sitten Satakunnan noutajien mestaruustokossa. Jätkä teki omalla osaamistasollaan töitä, mutta ikävä kyllä se yksi ainoa liike jota ollaan viime aikoina oikein kunnolla treenattu eli ruutu meni nollille. Tämän takia tulokseksi EVL2, muutoin oikein kivaa tasaista 8 rivia saatiin aikaiseksi.
Seuraavana keskiviikkona käytiin tokoilemassa uudelleen Ulvilassa, mutta se taas ei mennyt kyllä yhtään nappiin ja jäätiin ilman tulosta kun saatiin 0 useammasta liikkeestä. Arvostelu oli kyllä muutenkin todella tiukka ja pistevähennyksiä tuli herkästi. No me treenaillaan lisää, tai sitten ei :) Tuo elokuussa tuleva sääntömuutos on vienyt meikäläisen tokoiluhalut. Tai lähinnä minulla ei ole intoa lähteä opettamaan Paavolle enää yhtään uusia juttuja kun noissa vanhoissakin liikkeissä olisi vielä hiomista eikä Paavo muutenkaan ole se kaikista helpoin opetettava. No katsotaan. jos sitten Railin ja Mairen kanssa innostuisi noista uusista kuvioista? Aika näyttää.

Mairen kotiutumiseen kuusi yötä jäljellä :)

Sissi Pete Wiia Elli Paavo

Riemukasta kesän jatkoa!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Elli jätti jäähyväiset näyttelykehille

Perinteinen Tampere kv 3.5. oli tänä vuonna minulle poikkeuksellisen tunteikas tapahtuma. Olin päättänyt että se on Ellin viimeinen näyttelykäynti. 11 vuotta tulee kahden päivän päästä mittariin ja mieluiten jätän koiran ansaitulle eläkkeelle silloin kuin se on vielä "elämänsä kunnossa", valmis nauttimaan kehästä olosta täysillä vielä kerran. Kyyneleet valuivat jo pari viikkoa ennen näyttelyä, niin koville tämä päätös otti, onhan kyseessä ensimmäinen oma koirani, jonka kanssa on aktiivisesti kierretty kehiä yli kymmenen vuotta. Koettu yhdessä suuria voittoja ja onnenhetkiä ja toki myös niitä vähemmän onnistuneita retkiä. Nautittu ollaan kuitenkin joka hetkestä.

Ennen Ellin kehävuoroa oli hieman hektistä, mutta kun siinä viimeisiä karstanvetoja vetelin niin sitten se itku alkoi. Silmät sumeina kävelin mummelin viimeiseen laatuarvosteluun Helin Tensonin eteen. Hieman jo hävetti oma nyyhkiminen, mutta kyllä sieltä kyynelten takaa hymykin irtosi. Mummo esiintyi juuri niin varmasti kuin se on aina tehnyt ja tuomari kehui koiran kuntoa. Tavoitteenamme oli hieman parantaa edelliskertaisesta laatuarvosanasta ja kyllä siinä oma riemu oli ylimmillään ja kehän laita puhkesi suosionosoituksiin kun kehäsihteeri nosti punaisen lapun ilmaan. Mun erinomainen mummeli <3
Kilpailuluokassa vastassa oli Paavon emä Dina. Kierros ympäri ja Ellille luokkavoitto sa:lla, tavoitteet täyttyivät.
Nopeasti kerättiin kasaan paras narttu kehä, koiria oli useampia, mutta karsintakierroksen jälkeen Elli oli mukana neljän parhaan sakissa. Taas mentiin kierros ympäri. Neljänneksi sijoitettiin Paavon puolisisko Alva, kolmanneksi Dina. Jäljellä oli valioluokassa kilpaillut Esta ja Elli. Tuomari nosti sormet pystyyn Estan kohdalla, hengitys lähes salpaantui, sitten tuomari nosti meille pystyyn yhden sormen... ELLI VOITTI NARTUT! Voi sitä itkun ja riemun määrää. Ei sitä kyennyt mitenkään käsittämään.
ROP kehässä oli vastassa komea Reetu, myöskin veteraani. Viimeistä kierrosta voisi kyllä kuvailla legendaariseksi titaanien taistoksi, kaksi vanhaa kokenutta kehäkonkaria ottivat toisistaan mittaa ja näyttivät nuoremmille liikkumisen mallia. Mutta Elli osaa tehdä asiat tyylillä, viimeinen näyttely, iso kansainvälinen tapahtuma ja Elli oli lopulta ROP ja ROP-vet!!! Aivan käsittämätön tunne, tällaisesta lopetuksesta en olisi voinut edes unelmoida. Elli teki sen. Vielä kerran <3
Loppukehissä Elli valittiin vielä BIS-veteraani kilpailussa 9 parhaan veteraanin joukkoon!
Kiitos kaikki ystävät kehänlaidalla ja kotona kauniista sanoistanne, eleistänne ja kannustuksesta, jota meille tuona päivänä annoitte. Tulen muistamaan päivän ikuisesti, tunnelma oli jotain käsittämätöntä enkä varmasti koe samanlaista toiste. Tuli tunne, että Elli on jättänyt jälkensä suomalaiseen tollereiden näyttelyhistoriaan ja monet sitä hyvällä muistelevat. Kiitos.

"Selvä sukupuolileima. Aivan uskomattomassa lihaskunnossa oleva 11v veteraani narttu. Ei voi muuta kuin nostaa hattua! Kaunis pää. Upeat korvat. Erinomainen ylä- ja alalinja. Erinomaiset kulmaukset. Erinomainen turkki. Upea häntä. Kerta kaikkiaan upeat liikkeet. Erinomainen esitys" Kuva Virpi Laaksonen

VSP VSP-vet Hedera's Go For It ROP ROP-vet Arcticfox's Diana Kuva:Katri Linna

Luottokoirani <3 Kuva: Virpi Laaksonen

Niin tyytyväiset Kuva: Katri Linna

Todellakin oli juhlaan aihetta! Kuva: Katri Linna


BIS-veteraani kehässä Kuva:Katri Linna
Kiitos Katri tästä <3
Paljon lisää kuvia täällä

Muutkin koirat vetivät ihan hyvin :)
Paavo PU3 vara-CACIB
Wiia PN2 CACIB
Sissi eri1

Sissi kanssa on käyty nyt kaksissa agikisoissa. Liedossa eka nolla oli noin 5cm päässä, Aan alastulo kontakti jäi suorittamatta. Sitten oli vauhdikas HYL ja hieman kehno yli 16 vp rata, mutta kuitenkin sijoitus 4.
Kahdesta ekasta radasta on videot. Kyllä se paikoitellen jo näyttää ja tuntuu agilityltä, vielä pientä hienosääntöä. Kotona tuo kuitenkin osaa jo ihan hirmu hyvin eli tarvitsemme lähinnä kokemusta kisaamisesta ja sitähän ei saa kuin kisaamalla ;)
Pari päivää myöhemmin käytiin Lempäälässä iltakisoissa. Kaksi hylättyä suoritusta, toiseen olen tyytyväinen, toinen meni sitten jo enemmän kaahailuksi :D

Eilen Kihniön ryhmiksessä Vera Smirnova tuomaroi sekä tollot että tukat. Paavo oli hienosti ROP ja Sissi VSP SERT :D Kiitos äidille koirien kuskaamisesta ja Hannalle niiden esittämisestä

Ja sitten vielä tärkeimmät; Raili kävi viime tiistaina ultrassa ja on kantavana! Ultrassa näkyi 5-6 pentua. Enpä malta odottaa niiden syntymää <3 Eli toiveissa on että BR's tiimi kasvaa tänä kesänä kahdella tollovauvalla! :) Tuosta toisesta tiiminlisäyksestä kirjoittelen hieman myöhemmin ihan oman postauksensa, mutta Maire on tosiaan kotiutumassa kesäkuun puolessa välissä ison meren tuoltapuolen. Jännittävä kesä siis tulossa!